Wanted: BIGGER hair!

"Let me open up the discussion with
"I'm not impressed with any mother fucking word I say"
Shut the fuck up when I'm trying to think
I got to keep my concentration give me one more drink
And then I'll try to remember the only advice that my good book told me"

Tämä teksti on pelkkää hiustenpidennyksiin liittyvää shaibaa ja ihkutusta, skippaa suosiolla jollei kiinnosta.

Herään kuudelta aamulla ja mitä mä teen? Otan tietokoneen esille ja suoritan pienimuotoista tutkimusta synteettisen- sekä aitohiusnauhan eroista. Mä olen todellakin kallistumassa siihen että tilaan Dreamhairilta synteettiset pidennykset ja klipsejä, jotta saan hiuksiin tuuheutta. Aitohiusnauha on mun budjetille waaaay too much, ja kyllästyn kuitenkin pitkiin blondeihin taas jossain vaiheessa, joten on aika turhaa ostaa 100 euroa maksavaa  aitohiusta kun synteettistä saa 30 eurolla (plus klipsit ja toimituskulut tottakai). Eihän sitä kaikkea tarvitse tunkea päähän kerralla, joten mä saisin yhdestä paketista kolmet tai neljät tuuhennukset. Ja jos synteettinen hius pysyy hyvänä muutaman kuukauden, mun matikalla laskettuna, tosta riittää suunnilleen vuodeksi hiusta. Ja klipsejä ei tarvitse vaihtaa parin kuukauden välein toisinkuin teippejä, joiden vaihtoon meneekin about 20e/kerta.

Nää nykyiset aitohiusta olevat pidennykset on kestänyt mulla käytössä jo vajaa kolme kuukautta, ja edelleen on hyvässä kunnossa kun käytän hiuksiin jätettävää hoitoainetta, lämpösuihketta, nukun hiukset letillä ja harjaan niitä tarpeeksi usein. Ainoo miinus niissä siis on vaan se korkea hinta.

Kokemuksia synteettisistä hiustenpidennyksistä?

Unelmahiukset olis ehdottomasti Taylor Momsenin tai Sara Fabelin hiukset. Ja kummankin tyyli ja asenne kelpais myös, samaten Fabelin tatuoinnit ja Momsenin ääni.

Okei siinä tarpeeks ihkutusta ja aivojen kiduttamista liialla ajattelulla. Nyt voin keskittyä MTV:ltä tulevaan Snooki & Jwoww maratoniin rauhassa ja sulkea tän koneen joka on kettuillut mulle koko aamun. 

Hiusprojekti part. 12345

On oikein hauskaisaa tajuta näin muutama päivä pidennysten teippaamisen jälkeen, että "Ainiin, se keltaisuutta poistava maski unohtui!". Ei siinä mitään, koitettiin sutia sitä violettia/lilaa töhnää mun hiusten keltaisiin kohtiin, ja lopputulos oli se että jo päässä olevat pidennykset suojattiin muovipussilla ja omien hiusten vaaleita latvoja yritettiin suojata hoitoaineella. Tyvi kuitenkin sai osansa siitä anti-yellow tsydeemistä ja nyt mun tyvi on tuhkanvaalea (paitsi parin millin oma väri...), reilu viis senttiä tyvestä on edelleen hiukan kellertävä, ja loput omista hiuksista on aikalailla samaa väriä kuin pidennykset (hiukan kylmemmänsävyiset kylläkin, kiitos hopeashampoon).

Kiitos Linda tästä violetista hiushirviöstä! :D

Nyt mulla on päässäni siis paketti 45 senttistä hiusta, ja hyllyllä ois vielä kaks kertaa noin paljon hiusta, 30 senttistä tosin. Sitä sitten heitetään päähän niin paljon kun vain mahtuu, ettei pidennyksistä tule sitä hiirenhäntä efektiä, eli hiusta ei oo nimeksikään ja ne vaan ohenee ja ohenee latvaa kohti.

Aika säälittävä määrä tuota hiusta nyt vielä on. Toivottavasti pääsen taas kohta teippailemaan hiusta päähän että asia paranee.

Pidennykset on siis ostettu tuttavan kautta jostain kampaakotukusta, hintaa yhteensä kaikilla pidennyksillä (30cm ja 45cm), teipeillä, teipinpoistoaineella sekä ensimmäisellä kiinnityksellä oli yhteensä reilu kaks hunttia (ellei enemmänkin).

Materialisti on helppo pitää onnellisena.

Todistin tänään tuon väitteen todeksi. 

Mun todellakin piti mennä nukkumaan jo kymmenen aikoihin kun sisko lähti kotiinsa, mutta tein sen virheen että eksyin tänne. 

Sitten kun olin tuijottanut pari tuntia fashiolistan vaatteita yritin vieroittaa itseäni kyseisestä sivustosta epäonnistuen surkeasti. Mulle käy aina näin: saan jostain jonkin ihmeellisen inspiraation muuttaa ulkonäköäni ja sen seurauksena valvon koko yön selaillen netistä vaatteita jotka haluan, hiustyylejä joiden mukaisiksi aion leikkauttaa hiukseni, biisien sanoja jotka inspiroivat tai koskettavat. Tämän yön aikana olen himoinnut kaikkea mustaa, ristejä, niittejä.. Pitkiä hiuksia ja vain muutaman millin pituista sivusiiliä. Hiuksista puheenollen, huomenna pitäisi saada lopeteltua tämä hiusprojekti (paitsi keltaisuudenpoisto) sillä saan pidennykset päähän jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti.

Muuttumisenhalun ja sen inspiraation tullessa selaan kaikki mahdolliset nettisivut, luen kaikki kirjat, kuuntelen kaikki biisit, jotta löytäisin jotakin jonka avulla saan itseni muuttumaan sellaiseksi ihmiseksi joksi haluan tulla. Tänä yönä luen Lauren Conradin kirjoja. Style on ollut mulla jo viime joulusta, Beauty on tämän päivän (eilisen) perheenlisäys. Mahtavia kirjoja kummatkin, suosittelen lämpimästi niiden lukemista.

Ok vittu kuinka tynkä ja tökstähtelevä teksti tästäkin tuli. Syytän kofeiinia ja vähäisiä yöunia.
Toivottavasti allaoleva on viimeinen kuva minusta lyhyillä hiuksilla vähään aikaan.

We're higher than a motherfucker

"I found my hopes I found my dreams

My Cinderella story scene

Now everybody's gonna see

That you're not not not

gonna get any better

You won't won't won't 

you won't get rid of me never"

Tein uuden bannerin, taas. Tosin nyt olen hieman tyytyväisempi blogiini vaikka olenkin vähän hukassa kirjoittamisen kanssa. Haluan kirjoittaa, mutten tiedä mistä kirjoittaisin. Kirjoitanko sitä perus paskaa "kävin tänää mäkis söin ranskikset oli hyvää", vaiko ostoksista, ajatuksista, ystävistä...? Aiheita on niin paljon, enkä osaa valita. Ja jos yritän kirjoittaa kaikesta syntyy suuri sekametelisoppa josta kukaan ei saa selvää. Tällä hetkellä blogini täyttyy turhista teksteistä joilla ei ole mitään virkaa missään ja tekisi mieli poistaa koko blogi, mutta ehkä annan blogilleni (itselleni) vielä yhden tilaisuuden.

Ps. Huomenna on jouluaatto, kuusen alla on suuri kasa lahjoja ja kaikkialla lauletaan joululauluja. Silti joulumieleni on hukassa ja stressaan turhista asioista. Tänään värjään isoäitini hiukset ja metsästän kadonnutta joulufiilistä.

Minkäänlaisia mielipiteitä bannerista tai blogista ylipäänsä?

Nobody cares unless you're beautiful or dying.

Ajattelin väsätä pienen postauksen lävistyksistä mitä mulla on ollut ja kertoa vähän lävistyksistä mitä aion tulevaisuudessa hankkia. 

Ensimmäiset reijitykset tapahtui mun ollessa vissiin jotain 6-vuotias, ja ne oli ampumalla tehdyt reijät korvalehteen. Sen jälkeen tein itse korviin reikiä silloin kun tuntui siltä että haluan lisää rautaa johonkin ja mun rakkaat vanhemmat ei oikein lämmennyt sille ajatukselle että ottaisin kasvoihin lävistyksiä. Parhaimmillaan mulla on ollut korvissa jotain 17 paikkaa korviksille, nykyään löytyy 12. Toista korvaa mä aloin venyttää jotain vajaa kuukausi sitten ja pääsin 5 mm saakka, kunnes tuli lukiobileet ja hukkasin sen venytyksen ja päätin antaa korvan parantua kunnolla ennen seuraavaa yritystä.

Mun ensimmäinen "oikea" (en laske korviksia ns. oikeiksi lävistyksiksi, en kyl oikeestaan edes tiedä miksi...) lävistys oli napakoru, jonka otin Hämeenlinnassa jossain lävistyliikkeessä jossa oli pelottavan näköisiä ja -kokoisia tatuoituja miehiä syömässä ja nauramassa kun tällainen pikkutyttö uskaltautuu lävistäjän penkkiin toiveenaan söpö napakoru killumaan mahaan. Otin napakoruni loppukesästä, ja pidin sitä noin 2kk, koska ei parantunut millään ja ilmeisesti väärän hoidon tuloksena se alkoi kasvaa hieman ulos. Nyt myöhemmin on helppo vittuuntua viisaampana kun oon lukenut kaikkialta että parantuminen voi kestää jopa reilu vuoden ja napakoru saattaa joissakin tapauksissa kasvaa hieman ulos mutta asettuu sitten kunnolla.

Viimeisimmät rakkauspakkaukset onkin sitten ollut huulilävistys ja smiley. Kaveri lävisti mun huulen ja kipua en tuntenut yhtään koska olin just ollut hammaslääkärillä ja puol naamaa oli tunnottomana. Joo ei ehkä kaikkein turvallisinta, mutta turha sitä enää on surra. Huulikoru mulla oli reilun kuukauden, sitten jouduin luopumaan siitä koska Hitler. Smileyn tein itse ja se mulla oli vaan viikon verran koska se vaan häiritsi jotenkin ja kyllästyin siihen nopeasti.

Kielilävistys on ehdottomasti seuraava hankinta, ja snake bites on myös himotuslistan kärjessä. Toisaalta septuminkin haluaisin, mutta se kuulemma sattuu niin perkeleesti että ehkä mä harkitsen sitä vielä. Smiley voisi kyllä tehdä comebackin muttakun tuo yksi ääliö ei ainakaan hyppisi riemusta jos mulla olis sellainen.

Ehkäpä mä olen nyt jauhanut taas paskaa tarpeeksi ja voin hyvillä mielin jatkaa normidatailujani ja muiden blogien selaamista. Jebouskis öitäpöö♥

All those crazy things we did, didn't think about it just went with it.

"Darling 
you 're hiding in the closet once again, 
start smiling 
I know you're trying 
real hard not to turn your head away 
pretty darling 
face tomorrow, tomorrow is not yesterday "

Omaa vapaata koulusta, energiajuomaa, Harry Potter kakkonen, Pandan juhlapöydän konvehteja... Eipä huono maailmanloppu. Aamu alkoi oikein mukavasti puoli seitsemältä syystä että Hitler, enkä enää saanut nukuttua joten datailin pari tuntia kunnes tajusin että meinaan myöhästyä bussista. Ehdin kuitenkin just sopivasti bussille ja lähdin Forssaan kaverille. Siellä sitten säädettiin jotain ja lissuiltiin oikein kunnolla ja meikattiin, laitettiin hiukset ja kuvattiin kun kerrankin oltiin ihmisen eikä alienvauvan näköisiä.

88 luomivärin paletti♥

Oli ihan kiva nähdä paria muutakin ihmistä ketä ollu vähään aikaan nähnyt. Tajusinpas taas kuinka paljon ihminen voikaan pienessä ajassa muuttua. Anygays, Forssasta tulin siskon kanssa kotiinpäin. Poikettiin kyllä rokottamassa siskon pojat miukut ja nyt meillä onkin täällä kolme kissaa kotona. Pienimuotoinen maailmanlopun meininki täällä..

Siskon poikaystävän autossa oli tollaset vitun siistit mitkä ikinä onkaan. 

Ja nyt, ettei kukaan vaan pääse unohtamaan minkä näköinen muija tätä blogia kirjoittaa, tässä ois pari pärstäkuvaa ja (kiitos hopeashampoon) hiukan vähemmän oranssit/keltaiset hiukset kuin aikaisemmin.

Pakollinen lissukihara/taivutus what ever hiuksissa ja talvitakki päällä että saa hupun karvat ihkusti kuvaan. D44.

Oon niin neiti et käytän huulipunaa</3

Jebouskis, ehkä turhin postaus ikinä. Koittakaa kestää.

Aurinko paistaa, mut se paistaa läpi vartalosta. Minusta ei jää varjoa.

"Anna anteeksi nuo, heikkouteni ja
aamujesi paino, päiväsi mustimmat.

Anna anteeksi nuo, heikkouteni ja

iltojesi raivo, pelkosi raskaimmat."

Aamut ei todellakaan oo mun juttu. Eikä koulu. Tai tuo kylmä ilma ja lumisade. Ja tänään saan taas kestää kaikkia edellämainittuja ja koittaa vaan selvitä jotenkin. Haluaisin jäädä kotiin ja käpertyä peiton alle kahvimukin ja kirjan kanssa, mutta taaskaan asiat eivät mene minun halujeni mukaan, joten joudun koulun penkeille koomaamaan ja aiheuttamaan pahennusta.

Tää on hengen kuolio, ollut pitkän aikaa jo.

"Niin epätodellinen 

ja kovin petollinen

on se illuusio 
johon tuudittaudutaan

Ei muuta apua saa 

kuin purkitettua

Siinä tilanteessa 

kun on kaukana"

Taas mä jaksan jauhaa tästä elämän tarkoituksesta, mutta mä en vaan pääse sen asian yli. Eräs oikein viisas ihminen totesi että elämän tarkoitus on kuolla ja mä olen aikalailla samaa mieltä asiasta.  Tai siis, mitä muutakaan me täällä tehdään kuin odotetaan kuolemaa?

Hei minä olen Monica ja kouluni käyn nukkumalla, läksyjen tekoa en harrasta, sosiaalinen elämäni on kuollutta, jaloissani on kahdet villasukat ja mulla on silti kylmä. Ulkona on pimeää aamulla kun menee kouluun, samaten sieltä tullessa. Aivan kuin päivää ei enää olisi. On vain yön synkkyys ja masentuneisuus, jotka tarttuvat muhun repien palasia mun mielenterveydestä polttaen ne taivaan tuuliin eikä mikään saa niitä palaamaan. Tahdon oppia päästämään irti asioista jotka haittaavaat elämääni ja keskittyä pitämään kiinni täällä olemiseni hyvistä asioista. Tätä kirjoittaessani mietin mitkä ovat niitäå hyviä asioita. Keksin kaksi.

we♥it

You're always looking for something to sniff, smoke, or swallow.

"And your parents noticed your thinning face,
all the weight you lost--
all the weight you are losing"

Väsyttää, en jaksaisi meikata kasvoille sitä maskia joka peittää todellisen minäni ja juosta bussille määränpäänäni koulu. Hiuksista kuultaa oranssi läpi, meikit on aina yhtä sotkua, hiukset sekaisin silmillä ja korvakorut hukassa. Miksen saa vain nukkua?

Eilen sentään oli hyvä päivä.

I told you to be patient and I told you to be fine.

"She lives in a fairytale

Somewhere too far for us to find

Forgotten the taste and smell

Of the world that she's left behind"

Kahden värinpoiston, yhden blondauksen, sekä kolmen hopeashampoo käsittelyn jälkeen hiukset on edelleen päässä, ja paremmassa kunnossa mitä olisin kuvitellut. Yllättävän vaaleat näistä tuli, vaikkakin latvat on melkein valkoiset, samoin tyvi, mutta se keskiosa onkin oranssi/keltainen tai jsp.. Eipä täs mitään, pipo päähän vaan ja kiitän luojaa kampaamotasoisista hopeashampoista. Pidennykset laitan päähän varmaan ensi viikon aikana, kunhan oon saanut omista hiuksista tarpeeks vaaleet. Vähän kyllä harmittaakin olla taas blondi kun kuulin perjantaina että punapäät on kuumempia. No mitäs pienistä.

Siivet liian suuret tähän häkkiin, ja se minua ahdistaa.

"Vie mut pois tahdon paikkaan jossa hengähtää

Ei riitä vain että sulkee silmänsä kaiken keskellä"

"Mikä on elämän tarkoitus?" Tätä lausetta mä kysyin hyvin monelta ihmiseltä vuosi sitten. Oikeesti hyvä etten mennyt joltain vastaantulijalta kysymään tätä, niin paljon asia mua mietitytti. Joku jolta kysyin asiaa viime vuonna käski lukea Douglas Adamsin kirjan Linnunradan käsikirja liftareille, ja sieltä saatiinkin vastaukseksi 42. Olin kahlannut koko kirjan läpi ja voin kertoa että hieman vitutti. Odotin löytäväni jotain oikeasti järkevää, jotain oikeita vastauksia ja mulle annettiin 42.

Mun ongelma nyt siis on se, että mä en vieläkään tiedä mikä oikeesti on elämän tarkoitus, vai onko sitä ylipäänsä ollenkaan. Tulkaa nyt herranjumala joku viisas ihminen valistamaan mua.

Elämän tarkoituksista on helppo hypätä elämän elämättömyyteen. Mä olen taas unohtanut sosiaalisen elämän jonnekin taka-alalle ja keskittynyt piirtämiseen. Tuntuu oudolta taas piirtää, ottaa se kynä käteen ja tehdä viivoja paperille. Se ei meinaan ole enää niin helppoa. Vuosi sitten mä en muuta tehnytkään kuin piirtänyt, nykyään saan oikeasti pakottaa itseni edes yrittämään ja silloinkin jälki on sen näköistä että on juosten kustu ja kepillä hämmennetty (joo älkää kysykö, äidin isän elämänviisauksia :D)

En nyt sen enempää lähde tän kuvan tarinaa teille kertomaan, mutta voisin sanoa että tää on kahden koulupäivän tulos ja silleen hutasten tunneilla piirretty stabiloita käyttäen. En oo ihan varma mitä mieltä itse oon tuosta kuvasta, jotenkin oon yllättynyt että sain edes jotakin aikaan, mutta toisaalta mua ärsyttää se että kuva ei kerro oikeastaan mitään, siinä vaan on jonkun muijan naama ja that's it.

Tuntuu siltä että olen taas menettänyt otteeni kirjoittamiseen ja puhelen tänne vaan täyttä paskaa ja säälin itseäni.

Sometimes I just can't shut the hell up.

"Puhu mitä puhut 

mut juoksemista älä lopeta

Vaikka suunta puuttuu

Sano mitä sanot

ei historia meitä opeta

Tuskin reitti muuttuu"

Jokainen, joka on joskus värjännyt hiuksensa punaiseksi on varmasti tajunnut kuinka vaikea sitä väriä on ylläpitää. Kyllähän mäkin sen tiesin viimeksi kun punaista väriä alettiin päähän kaatamaan, että uutta väriä täytyy heittää päähän jo parin viikon päästä jos haluaa että se pysyy kirkkaana. Mä olen jo vähän aikaa kuolannut kahden (mun mielestä jumalallisen) naisen hiuksia ja tullut siihen tulokseen että vitut tästä, musta tulee blondi taas. Onhan nää punaset ollut ihan jees, ainakin sen ekan viikon värjäyksen jälkeen.

Aluksihan mulla oli siisti emofleda, sitten en enää jaksanut laittaa hiuksia ja kuljin kulahtaneet vaalean oranssit hiukset lytyssä pipon alla. Sen jälkeen leikkasin toisen puolen hiuksistani pois ja nyt haluan värjätä hiukset blondeiksi ja heittää pidennykset taas päähän. Mä en taas tiedä mikä mun ongelma on kun en tiedä mitä mä haluan, tällä hetkellä tiedän vain että Taylor Momsenin tai Sara Fabelin hiukset ois ihan mahtavat ♥

Oon mä joskus ollut ihan nättikin. Kuvassa näkyviin hiuksiin vielä 15 senttiä lisäpituutta ja toinen puoli hiuksista pois niin ollaan siinä pisteessä mihin haluankin näiden hiusten kanssa. Heti kun saan rahaa alkaa helvetillinen hiustenvärjäys prosessi (muutama värinpoisto, vaalennus, hopeashampoo...), sen jälkeen hiuslisäkkeistä täytyy irrottaa vanhat teipit ja laittaa uudet tilalle ja takaisin päähän. Viimeksi tähän prosessiin meni koko viikonloppu, ja silloinkin värjättiin vain tumma tyvi pois. Tällä kertaa pitää saada tää punainen irti. Ei tässä voi muuta sanoa kuin VOI VITTU!

Btw taidan olla kofeiininarkki, sillä aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia tai energiajuomaa (oon jonne♥).

Somebody mixed my medicine.

"You are driving me into manic

You can't break me out of my habits

I never will be you 

I hate that you're breathing

So leave me alone I'm an addict"

Minne mennä kun ei ole paikkaa jossa tahtoisi olla? Kun muut elävät omaa elämäänsä, etkä itse edes muista omistavasi sellaista? Kun päiväsi kohokohta on se kun saat inspiraation piirtää jotain, ja pystyt jopa katsomaan aikaansaannostasi pidempään kuin viisi sekuntia vihaamatta sitä?

Mä olen taas kuluttanut aikaani internetin ihmeellisessä maailmassa, ja löytänyt upeita elokuvia sekä selannut upeita blogeja. Ja taas se iski: alemmuuskompleksi. Ahdistus siitä mitä olen ja mitä en ole. Minä olen liikaa, silti liian vähän. Liian kovaääninen, silti liian hiljainen.

En saa enää kunnollista tekstiä aikaan, anteeksi siitä. En halua huomenna kouluun. Tahdon jäädä kotiin suunnittelemaan muodonmuutostani, enkä lukion käytäville eksyttämään itseäni oikeasta itsestäni. En tahdo hukata itseäni valtavaan ihmismereen ja kadota iäksi. Haluan jäädä tänne ja rakentaa oman pienen majan vaatekaappini nurkkaan ja nukahtaa ainiaaksi. Taidan olla seonnut.

Saattaa olla että palaan taas pian tuttuun ja turvalliseen vaaleaan hiusväriin..

Nails nails nails.

Tää päivä onkin kulunut geelikynsiä väsäillessä, äitiä meikatessa, tatskoja ja lävistyksiä kuolatessa sekä tottakai Gleetä tuijottaessa. Aloitin kynsien tekemisen jo aamupäivästä ja nyt kun kello on yli yhdeksän illalla, mulla on tipit liimattu, leikattu ja viilattu viiteen kynteen ja valmiit kynnet lakattu. Oon ylpee itsestäni jos saan edes tipit laitettua kaikkiin kynsiin tän päivän aikana. Geelaamisen jätän suosiolla huomiselle. Mulla ei nyt ole mitään tän tähdellisempää asiaa tällä hetkellä, joten heitän vielä pari kuvaa kynsistä jotka oon joskus väsännyt.

Huomatkaa ensimmäisen kuvan maailman toisiksi paras hajuvesi (paras on ck one), ihan rakkauskamaa :)

Suhteellisen köyhä ja pinnallinen postaus (ihQ, onx kynnet hyvin???), mutta kai mä saan jossain vaiheessa jotain sisältörikkaampaakin tänne.. Mutta noniin ihmiset, nyt sit jotain elämää tonne kommenttiboksin puolelle! Vaikka jotakin ihan randomia ja turhaa, on hiukan turhauttavaa kirjoittaa julkista blogia, jolla on 41 lukijaa (ainiin, kiitos teille kaikille 41:lle ihanaiselle!♥), mutta vain kolme teistä kommentoi. Sad face :(

I know I'm alive but I feel like I've died.

Eilen mun materiaonnellisuus oli huipussaan vaikkakin ostin vain kaikkea pientä ja turhaa. Mutta on kivaa taas ainaisen hetkellisen rahattomuuden jälkeen hemmotella itseään ihan vaan tuhlaamalla rahaa turhiin asioihin, kuten strasseihin sun muuhun tilpehööriin, joilla koristelin tuon kivsun peltipurkin joka sisältää salaisuuksia. Ostin myös venytyskoruja kaveriltani (2, 4, 5, 8 ja 10mm) ja pienin niistä pääsi heti korvaan, enkä jaksa odottaa että saan venytettyä kymppiin asti ja vaihdettua johonkin hauskaisaan tunneliin. Tajusin myös että tarvitsen kipeästi uusia korviksia, koska haluun kummatkin korvat täyteen niitä ja mulla on nyt jo kolme tyhjää paikkaa korvissa joista puuttuu korut. Ja haluan myös indun, ei kukaan tahtois maksaa sitä mulle? Anygays, ostin myös ihanan kynsilakan josta en muistanut ottaa kuvaa, mutta ehkä teen geelit kynsiin kun saan ostettua kynsiliiman, ja lakkaan ne uudella lakallani. Ja tuollaiset söpöt irtoripset ostin myös, ihan vain ajatellen ensi viikon lukiobileitä. Ajattelin kerrankin näyttää naiselta ja niin ees päin. Viimeinen kuva onkin vaan joku moi-olen-Monica-ja-yritän-näyttää-söpöltä kuva.

Loppuun vielä netistä bongattu kuva joka kuvaa oikein hyvin mun tän hetkisiä fiiliksiä. Mun on pakko lisätä se tänne, jotta mä muistan että tää tyhjyys jota mä tunnen usein ei ole mikään maailmanloppu. Lopulta se tyhjyys muuttuu joksikin tunteeksi, ihan sama miksi. Pääasia on että sitten tuntee taas jotain. Eilen mä muutin tyhjyyteni suruksi ja itkin ensimmäistä kertaa kunnolla varmaan koko vuoden aikana. Ps. Gleen henkilöt kuvassa syystä että parhautta♥

we♥it

Hey where is the kid with the chemicals?

"Mä en jaksa keittoo enää

Mä en jaksa paskaa läpän heittoo enää

Mä en jaksa sikiöasentoo alla peiton enää

Mä en jaksa sitä enää"

Ohuesti harmittaa, kun tajuaa aloittaneensa saman postauksen noin seitsemän kertaa uudestaan koska ei ole tyytyväinen tekstiinsä. Kyllä, on oikein mukavaa olla perfektionisti. Tekisi mieli vetää ylisuuri villapaita päälle ja mennä takan eteen nukkumaan. Käpertyä siihen lattialle ja ottaa vaikka yksi kpl tuollaisia lihavia kissoja viereeni lämmittelemään ja koomaamaan. Josko ne aivotkin sitten sulaisivat hiukan siitä syväjäästä? 

Olo on jotenkin raskas, silti hirmuisan kevyt, aivan kuin mua ei olisi enää ollenkaan. Osa minua haluaa huutaa, osa vajota maan alle ja osa alkaa elää kunnolla. En taida jaksaa mitään edellämainituista. Tällä hetkellä olon saisi paremmaksi kuuma kaakao, villapaita, sekä hyvä cd soimaan taustalle kun harjoitan henkistä kuolemaani ja ylösnousemista, sillä tänään päätin että olen Jumala. Huomaan joka päivä sekoavani vain enemmän ja enemmän. Kuljen ulkona joko flegmaattisena tai sekaisin onnesta, silti välittämättä oikein mistään, paitsi seuraavasta röökistä. Säälittävää, eikö? Tekstini muuttuvat yhä hullummiksi, aivan kuin eläisin jossain omassa maailmassani ja kertoisin satuja siitä, like Alice in the wonderland, u know?

Ps. Rei'itin rustoani tänään<3

Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin.

Koitin taikoa itsestäni ihmisen näköisen meikeillä, enkä oikein tiedä onnistuinko yrityksessäni. Onneksi eilen löytyneet lasit auttoivat edes osittain piilottamaan tätä pärstää. Tosin ne päässä en uskaltanut katsoa peiliin koska ei ikinä tiedä mikä sieltä katsoo takaisin. Kuitenkin ulkona ollessani tajusin tarvitsevani paljon suuremman kaulahuivin, sellaisen jonka saa kiedottua kaulan ympäri pariin kertaan ja heitettyä pään yli silleen jännästi. Uuden huivin lisäksi tarvitsen pipon ja lapaset, tuolla pihalla on meinaan helvetin jäätävä ilma. Säärystimetkin olis oikein mukavat. Huivin ja säärystimet saan itse väsättyä kunhan hankin langat, mutta pipo ja lapaset menee ihan liian vaikeeks mulle, koska oon vaan hiukan hidas oppimaan mitään uutta. 

Tuollaiset säärystimet olen jo tänä talvena väsännyt siskolle. Noiden tekemisestä se himo tehdä omatkin kasvoi.

Kuten huomaatte, tämä postaus on taas yksi niistä "haluan kirjoittaa mutta inspis on kateissa ja aihettakaan ei ole, kirjoitanpas jostain täysin turhasta", joten tämän sisältö on vähän mitä on. Toivottavasti löydän inspiksen tähän bloggaamiseen vielä jostain.

Kai ehjin siivin me vielä joskus liidetään.

"Pienenä barbit riisuttiin

ja ullakolla mentiin naimisiin

Päivällä esitän normaalii

ja leikin et oon elämässä kii"

Mua on ärsyttänyt toi vanha banneri jo jonkin aikaa ja tänään sitten sain aikaiseksi väsätä uuden. En nyt tiedä onko tuo yhtään parempi, mielikuvitus ainakin on puuttunut tuota tehdessä. Mielikuvitukseni varmaankin katosi jonnekin samalla kun sulatin aivojani syväjäästä. En voi muuta sanoa kuin sen, että Suomen sää on suhteellisen perseestä. Tosin, saapahan käyttää villasukkia ilman että ihmiset kummastelevat, kesällä kun villasukkien käyttö kyseenalaistetaan aika vahvasti.

Eksyin taas aiheesta uusi banneri aiheeseen villasukat. Vain mun aivoilla pystytään keskittymään johonkin täysin epäolennaiseen asiaan. Tuokaan ei ollut täysin totta, kai täällä on muitakin joiden keskittymiskyky on hieman huono? Asia, josta tulin tänne taas kirjoittamaan, on kuitenkin blogin uusi nimi "Follow dreams not orders", koska edellinen nimi "Sleep all day party all night" ei oikein kuvannut mua, mun elämääni, eikä tämän blogin sisältöä niin hyvin kuin tämä uusi. Tokihan kaikille on selvää, että vittuako ketään kiinnostaa kuunnella kiltisti toisten käskyjä kun olisi se omakin elämä elettävänä. Voi olla että mä olen kasvanut ihmisenä hiukan, sillä ennen mun elämääni oikeasti kuului vain se bilettäminen, mutta nyt osaan keskittyä paljon tärkeämpiinkin asioihin, kuten unelmiini.

She loses so much blood that her eyes can't focus.

”Rakas vitun päiväkirja

Kerron sulle salaisuuden

Että olen yksinäinen, hullu sekä häiriintynyt”

Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä kukaan meistä ole täysin tyytyväinen itseensä. Jokaisella on jotakin jonka haluaa muuttaa itsessään. Jotkut haluavat muuttaa ulkonäköään, toiset joitakin luonteenpiirteitään. Pointtini tässä on se, että jokaisessa meissä on jotakin parannettavaa, itsensä, sekä muiden mielestä. Mutta silti suurin tekijä joka estää itseään olemasta oma itsensä, on juuri ihminen itse. Mä ainakin myönnän rajoittavani omaa elämääni huomattavasti olemalla liian itsekriittinen kaiken suhteen. Häpeän ulkonäköäni, jotain mitä sanoin kolme vuotta sitten, eilistä käytöstäni sekä huomista jo ihan varmuuden vuoksi. Joidenkin mielestä annan itsestäni hyvin avoimen kuvan, sellaisen ”vittuako minä muiden mielipiteistä, olen mikä olen ja hyvä niin”, vaikka oikeasti harkitsen säälittäviäkin asioita muuttaakseni itseäni, jotta saisin itseni pidettyä ”aisoissa”, olemaan vähemmän minä. Koska itsetuntoni on paska syystä että...well i have no idea why.

Jos voisin muuttaa ulkonäköäni helposti, nopeasti sekä ilmaiseksi, minusta lähtisi kymmenen senttiä pituudesta, 15 kiloa painosta, hiuksista tekisin kirkkaaman punaiset sekä lisäisin paljon pituutta, ihosta täydellinen ja tasainen, silmistä kirkkaammat ja siniset, kynnet luonnostaan pitkiksi ja vahvoiksi, hampaat valkoisiksi... Luonteenpiirteiltäni olisin ystävällisempi, kärsivällisempi, päättäväisempi sekä pitkäjänteisempi jne.

Tosin, jos voisin muuttaa pääni sisältöä sekä ajatusmaailmaani, edellämainittuja muutoksia ei ehkä tarvitsitsi. Tahtoisin saada aivoni toimimaan yhteistyössä kanssani, lopettamaan kiukuttelun, ahdistumisen sekä väsymyksen koulua ja sosiaalista elämää kohtaan. Itseäni kohtaan. Olen liian itsekriittinen, suvaitsematon itseäni kohtaan, ahdistunut, sekä väsynyt.

Angstikala kiittää ja kumartaa. Sekä hajoilee tälle kuvalle..

"I'm not fucking monkey!" -Piiariikka the penisnaama

Jooooo, tänään mulla ja penisfacella oli äikänkoe, jonka mä ainakin feilasin oikein komeasti. Opettaja oli kertonut tarinan jätkästä joka vaan vittuillakseen palautti kokeen minuutin yli yhdeksän, kun kokeen sai palauttaa vasta yhdeksän jälkeen.. Arvatkaa vaan kuka oli valmis yhdeksältä ja palautti kokeensa 9.01? Jep, arvasitte oikein, ei tää mun koulunkäynti hyvin mene.

Turhan paskanjauhannan jälkeen kerron loppupäivästä sen verran että olin kuvailemassa penisfacen ja Lindan kanssa, ja kuvat on....no, vähän mitä on. Ihan jees päivä oli siis, vaikka läppä oli ihan vitun väsynyttä.
Anygeisha, mä jätän penisnaaman koneen rauhaan ja lopetan tuon olemattoman äääääääääää-kirjaimen raiskaamisen (se huorra on irrrrtih) ja lähden himaan. Tasokkaampaa postausta tulee kun saan oman koneen takaisin.

Hajotkaa Piiariikan paljastuksiin.

If she loves you set your heart on fire.

"I'm falling all over myself

Trying to be someone else

I wish you would dare to walk me home

I don't wanna fight the world alone"

Tällä hetkellä musta tuntuu hyvältä olla kotona. Pois muiden arvostelevilta katseilta, pois tarpeesta näyttää edes siedettävältä. Katoan jonnekin melankolian syövereihin taas uudestaan ja uudestaan, meikkaan silmät mustiksi, vaihdan vaatteet mustiin ja lisään tummanpunaista huulipunaa. Tai no, en tällä kertaa. Tällä kertaa koomailen kotona shortseilla ja villapaidalla, jaloissa eriparia olevat hello kitty sukat sekä säärystin. Kyllä yksi kpl säärystimiä, syystä että en ole saanut aikaiseksi tehdä toista valmiiksi. Väsyttää liikaa, joten en jaksa välittää käynnissä olevasta koeviikosta, jonka kaksi jo tehtyä koetta saan takaisin rumalla nelosella koristeltuna. Tuskinpa tulevat kokeetkaan sujuvat yhtään paremmin. 

Nyt kärsin alemmuskomplekseista lukiessani muiden mahtavia blogeja. Miten kaikkien muiden kuvat ovatkin niin täydellisiä, tekstit hauskoja sekä hyvin kirjoitettuja, ja bloggareiden ulkonäkökin on täysin kohdillaan? Pistää jo ajoittain miettimään että jaksanko minä pienen blogini kanssa edes jatkaa enää. Miksi saan tämän kuulostamaan itsemurhakirjeeltä? Taisin saada vastauksen kysymykseeni kaverilta jolle angstasin, ja tästä voisi jopa tulla uusi juttu mun sanavarastoon ja ei-niin-hauskoihin läppiin ym. paskaan jota heitän muiden naamalle. Anygays, "suomalaisten oikeus on olla melankolinen". Ehkä toi on pienimuotoista yleistämistä, mutta ottaen huomioon tän pimeyden ja paskan sään musta suomalaiset saa olla melankolisia silloin kun huvittaa.

Ja kun sanat loppuvat kesken, loppuun on hyvä heittää creepy (vai pitäiskö sanoa freeky?) biisi. Taidan olla rakastunut mustavalkoisiin videoihin. 

Something just isn't right, I can feel it inside.

"When I turn the lights out

When I close my eyes

Reality overcomes me

I'm living a lie"

Mulla on taas ollut parin päivän kirjoitustauko, ihan vain siitä syystä, että joskus elämässä on ylämäkiä ja joskus taas alamäkiä. Nämä pari päivää on ollut vähän kumpaakin. Välillä jaksaa mennä hirveää vauhtia eteenpäin ajattelematta sen kummempia (oi kaikki on ihanaa mikään ei ole huonosti), mutta sitten tulee stoppi ja aivot päättääkin yhtäkkiä aloittaa oman elämänsä ja täyttää koko mielen kaikella paskalla ja sitten jo huomaa putoavansa alas kuvitteellista pilvenpiirtäjää ja törmäävänsä maahan hirmuisella voimalla. Kyllä, meillä kaikilla on näitäkin päiviä. Mutta entä jos nämä tunteiden ääripäät vaihtelevat täysin arvaamatta, ilman minkäänlaista näkyvää syytä ja äärimmäisen nopeasti? 

Tänään on ollut hyvä päivä, syystä että olen nähnyt kavereita, saanut kunnollisia keskusteluja aikaiseksi, sekä ehtinyt jopa viettämään vähän aikaan yhden mahtavan ihmisen kanssa. Pitkästä aikaa jopa näytin naiselta (tai no, drag queenilta ehkä mutta who cares miltä mä näytän?), koska aamu alkoi mukavasti datailulla, musiikilla ja kiirettömyydellä ja sain meikattua rauhassa. Miksei kaikki aamut voi olla näin rauhallisia? Anygays, kaverin kanssa kuvailin hiukan, poltin tuhottomasti tupakkaa, puhuin kaiken mitä mieleen juolahti ja ostin vuoden ensimmäisen joululahjan. Suhteellisen hyvä saavutus ettenkö sanoisi.

I just wanna live while I'm alive.

"Baby take my open heart and all it offers
Cause this is as unconditional as it'll ever get
You ain't seen nothing yet
I won't ever hesitate to give you more"

Tänään mä olen kuunnellut Bon Jovia, Queenia, Nirvanaa, The Pretty Recklessiä sekä Justin Bieberiä. Mikäköhän ei kuulu joukkoon? No, samapa tuo, sillä joka ikinen edellämainituista sai lyriikoillaan mun mielen paremmaksi kuin tuossa kuvassa. Osittainen surumielisyys saattaa kyllä johtua siitä että olen kulkenut julkisilla paikoilla näyttäen pikkupojalta, ilman meikkiä ja jätkien vaatteita käyttäen. Pikkuhiljaa voisin vaikka kasvaa yli tästä pikkupoika vaiheesta, taikka päästä tämän kaamosmasennuksen yli. No, kumpi tahansa, yritän tästä lähtien panostaa edes vähän enemmän ulkonäkööni, että minut tunnistetaan kadulla naiseksi, eikä pieneksi ja surkeaksi pojaksi.

Random piirustus jonka löysin matikanvihosta. Pakko jakaa se täälläkin for no reason :D

Paras vinkki päivää piristämään on laittaa hyvä biisi soimaan täysillä, vetää vitusti liikaa kofeiinia (varsinkin jos on kofeiinille hiukan turhan herkkä kuten allekirjoittanut), sekä jotain lämmintä päälle! Siinä voi sitten rauhassa riehua, lukea, datailla, tanssia, laulaa... It's up to you. Itse suosittelen tällä hetkellä datailukaveriksi Nirvanan Smells like teen spiritiä, Pepsi Maxia ja UGG-kenkiä. Ihan mahtava fiilis, eikä tätä pilaa edes lähestyvä koeviikko, johon oon ahkerasti jo lukenutkin hieman ja hoitanut äikän juttuja valmiiksi. Joo, luitte ihan oikein, MÄ olen saanut jotain aikaiseksikin kaiken tän koomailun ja lagaamisen keskeltä.

Btw, ei ketään haluis ostaa mulle noita mustina? Maiharit oli vielä hetki sitten himotuslistan ykkösenä, mutta kun nää laittaa kerran jalkaan niin ei oo paluuta mihinkään kylmiin ja epämukaviin kenkiin. Noi kun sais mustana niin voisin kuolla onnellisena.

Nyt haluun kuolla pois tai haluun elää nopeemmin.

"Epäiletkö milloinkaan että et jaksaisikaan niellä enempää?

Naruasi toivot köydeksi ja pettymykset riittää

Olkaa yksin ja juoskaa karkuun"

Elämän pieniä iloja on saada isoäidin kutomat villasukat jalkaan ja suuri teemuki käteen. Kaveriksi näille kahdelle sopisi jokin hyvä kirja, mutta olen niin laiska ja saamaton etten jaksa tarttua yhtenkään noista seitsemästä keskeneräisestä opuksesta. Sen sijaan jaksan riehua ulkona isän neljä kokoa liian suuret maiharit jalassa yrittäen saada kameralla aikaiseksi edes jotakin mainitsemisen arvoista.

Tuntuu siltä että 9-vuotias siskoni saa parempia kuvia aikaieksi kuin minä. Missä vika?

Selviytymiskeinoja välinpitämättömyydestä.

"Rajapisteen takana kysymykset odottaa

Kuka nylkee ketäkin?

Kenen iholla on reittikirja jota seuraa?"

Musta on surullisen nerokasta, kuinka paljon meikillä voikaan peittää. Mä itse tiedän piiloutuvani meikin alle aina lähtiessäni ihmisten ilmoille, koska... Niin, miksi? Onko tää maailma oikeasti niin perseestä että ihmiset ei voi olla omia itsejään muiden silmissä, osa edes omissa silmissään? Minkä helvetin takia suuri osa ihmisistä häpeää meikittömiä kasvojaan niin paljon ettei kestä katsoa peiliin jollei ole kiloa pakkelia naamassa? Anteeksi vihainen postaus, en ole suoranaisesti vihainen ihmisille, enemmänkin medialle sekä kulttuurille, jotka toki ovat ihmisten luomia jnejne, mutta se nyt ei ollut asian pointti. Olenpas vaikea. Ja taas pään sisällä jokin huutaa ja käskee lopettaa pelleilemisen ja alkaa kirjoittaa oikeasti. Sitten kun yritän määritellä itselleni mitä tarkoittaa "oikea" kirjoittaminen, aivot protestoivat minua vastaan ja lopettavat toimintansa jättäen jälkeensä vain tyhjyyttä.
Kun taas viimein saan otteen itsestäni tajuan unohtaneeni asiani idean, syyn minkä vuoksi aloin kirjoittaa koko kirottua tekstiä.

Hämmentää ajatella muita ihmisiä ja heidän omakuvaansa. Jokaisessa on jotakin kaunista, mutta minkä helvetin takia sitä ei näe itse? Ja jos sen sattuu näkemään noin sekunnin murto-osan ajan, se katoaa jonnekkin aivojen romukoppaan jonne kadotetut ajatukset poltetaan ennenkuin muistaa mitä ajatteli. Vikoja itsestään löytää sitten senkin edestä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, löisin vaikka vetoa että löydän alla olevasta kuvasta enemmän vikoja kuin te yhteensä. Ah, ihanaa tämä itsekritiikki ja epävarmuus ulkonäöstään, eikös?

Ps. Kyllä mä oikeasti nukun joskus vaikka silmänaluset väittää muuta.

Vaikka nään mitä teen juoksen taas tanssien miinakentälle.

"Naamiot on meitä varten joilla on sellaiset arvet 

joiden kertomaa ei tahdo kuuluttaa"

Mä en ikinä aamulla herätessäni tiedä kenet löydän pääni sisältä. Onko siellä se haavoittuvainen mielensäpahoittaja, vaiko se kovaääninen huomionhakuinen ja elämän täyteinen lapsi. Oikeastaan mä en tiedä sitä vielä illallakaan. Mielialat ja ajatukset vaihtuu sekunnin sadasosan sisällä, eikä kenenkään psyyke voi seurata perässä ajatusten monimutkaisuutta. Mun käsketään usein rauhoittua, heti perään piristyä ja sitten lopettaa huutaminen. Mitä täällä enää saa tehdä?

Silloin tällöin yllätän itseni laulamasta teletappien tunnareita, ja puolikkaan lauseen jälkeen vaihtavan biisiä Apulannan kolmiolääkkeeseen. Puhun sienistä, imureista sekä auringosta ja hetken päästä vajoan mielikuvitukseni tyhjyyteen. Sieltä mut ongitaan ylös huutamalla nimeäni tai heilutellen kättä hämmentyneen naamani edessä. Mä olen kuullut sanat kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja alan pikkuhiljaa epäillä omaavani kyseisen sairauden. Pääni sisällä on jumalattoman suuri vuoristorata jonka kyydissä mun ajatukset ja tunteet kulkevat sekoittaen pääni lopullisesti ja ajavan mut hermoraunion partaalle. Hyvää maailmanloppua teille kaikille.

Ps. Mitä mieltä ootte bannerista?