Bring the drugs baby, I can bring my pain

"This life is filled with hurt 

when happiness doesn't work"

Eilen mä olin vähän sekaisin. Kuljin ympäriinsä tietämättä mitä mun pään sisällä liikkui, vai liikkuiko mitään. Yritin tehdä palveluksen kaverille ja jouduin itse ongelmiin. Koti-ilta. Se kuulostaa niin väärältä, ei tää paikka ole mun koti. Ja se oikea koti on jossain kaukana tyhjillään kaksi viikkoa eikä mulla ole edes avainta sinne että pääsisin sisään.

Lävistykset tuottaa taas ongelmia. Omaohjaaja tuli takaisin töihin ja ilmoitti että labret saa luvan kadota mun naamasta. Haista vittu oli mun reaktio, mutta tajusin pääseväni helpommalla jos ohjaajat luulee että otin sen pois. Vitut mä siitä luovu, lävistykset on osa mua ja niistä luopuminen on kuin luopuisin jostain tärkeästä osasta itseäni. Niin että soronoo ja sormi perseeseen ja matka siperiaan jos tulee vielä valittamista. Muutenkin ärsyttää nää säännöt täällä vaikka yritän kaikkeni että pystyisin noudattamaan niitä. Se pieni (ketä mä yritän huijata, helvetin suuri) kapinallinen kusipää mun sisällä nostaa päätään aina kun asiat menee päin vittua ja saan rauhoitella itseäni että pysyisin kasassa edes sen hetken kun sosiaalitantat on lähettyvillä todistamassa mun käytöstä.

Ulkonäkö yleensäkin on asia joka vituttaa mua tällä hetkellä. Hiukset on haalistuneen punaista hamppua kahden sentin tyvikasvun kera, enkä tiedä mitä tekisin niille kun seuraavaksi poistan omaa väriä. Haluaisin kokeilla jotain uutta mutta tää punainen väri on ollut lävistysten lailla osa mua jo pitkään. Se on niin mulle sopiva väri että huulipunan lisäksi sovelsin sitä jopa silmämeikkiin tänään. Tervetuloa punainen luomiväri, taidan pitää sinusta. Eihän se pahemmin tuolta mustien rajausten alta näy mutta tuo sentään pientä piristystä mustiin syysaamuihin. En osaa edes sanoin kuvailla tätä pohjatonta vihaani syksyä kohtaan, se vaan ei ole mun vuodenaika. Silloin kaikki alkaa mennä päin helvettiä; mieliala ja itsetunto laskee vielä alemmas mitä normaalipäivinä, syöminen on taas vaikeaa ja ajatukset täyttyy verestä, vaa'asta sekä ruuasta. Itsemurhalentoa välttääkseni lähdenkin tästä tsekkaamaan tilanteen keittiön puolella, sieltä pitäisi pian saada kotitekoisia muffinsseja.

Uhkailu vittuilu ja katteettomat lupaukset

"Off she trots to the psychiatric hospit...

All she's got is the memory of a girl that used to laugh a lot

Now she's very angry 'cause they say she's lost the plot

And she's laughing in the mirror at her paper dress

Because she has a troubled mind, a troubled mind"

Koulu. Voi vittusaatanaperkelehelvetinkuustoista. Vituttaa väsyttää ärsyttää ei vois vähempää kiinnostaa. Hakkaan päätä seinään ja vittuunun kun sillä saan keesin mukavasti pilalle. Huoneessani haisee kenkäplankki ja kiillotusaine joilla raiskasin nahkatakkeja viime yönä ja päänsärky on sen mukainen. Liian vähän kahvia ja liian paljon tehtävää. Silti jumitan nenä kiinni tietokoneen näytössä aivan kuin se saisi muhun jotain virtaa että saan tehtyä kaikki koulujutut ja suoriuduttua kunnialla laitoksen asettamista tehtävistä, mm. huoneensiivouksesta. Voisin yrittää iskeä päähäni usb-johdon ja kytkeä itseni kiinni läppäriin jos saisin sitä kautta energiaa ja motivaatiota tähän kaikkeen. Uhraan itseni saatanalle ja kuolen tänne.

Ei unelmia oo tehty toteutettaviksi, ne on tehty murskattaviks jotta voidaan kaikki heittää toivo helvettiin ja hyväksyä tän paskamaailman kylmyys ja karuus. Täällä pärjää vaan jos on tarpeeks massii ja tarpeeks pässi totellakseen ylempää tahoa. Vapaus päättää omasta elämästä riistetään ja ristiinnaulitaan. 

Huomaan taas olevani sekopää lukiessani tätä postausta. Ihan vitun sama, tänään mua ei kiinnosta mikään. Juon kaljaa ja siivoan tän paskaläven.

Päivän ainoa positiivinen asia on se että tykkään mun lävistyksistä ja nyt ois intoo tehdä vaikka joku uus. Tragus ois jees. Sanokaa moi mun uudelle kaverille, tervetuloa labret. Ok se on ollut siinä jo viikon mutten oo tainnut pahemmin mainita sitä täällä. Mulla on kalan muisti. 

I'm so lonely, that's okay I shaved my head

 Mikä mua vaivaa? Kuka mä olen? Mitä mä teen täällä? Ketä mä yritän miellyttää?

Mulla ei rehellisesti sanottuna ole hajuakaan kuka mä olen, mutta osaan jollain tasolla kertoa millainen tahtoisin olla. Olisi hienoa jos osaisin olla välittämättä muiden mielipiteistä, mutta se vaan ei ole osa mua. Ja se on sääli. Ajattelen liikaa muiden mielipiteitä, ja vaikka se mielipide olisi positiivinen, unohdan sen täysin heti kun kuulen jotakin negatiivista. Ja uskokaa kun sanon että tämän näköisenä kuulee negatiivista palautetta ulkonäöstä helvetin usein. 

Mä olen aivan liian väsynyt tähän kaikkeen. Edes koti ei tunnu enää kodilta ja mä en enää ole minä. 

I miss you so far, and the collision of your kiss made it so hard

"Back home, off the run

Singing songs that make you slit your wrists

It isn't that much fun staring down a loaded gun

So I won't stop dying, won't stop lying

If you want I'll keep on crying"

Viikonloppu sujui yllättävän hyvin, eikä tänne mun toiseen kotiin palaaminen ollut niin kamalaa kuin olin ajatellut. Ihan mukavaa täällä on olla. Ainakin nyt kun olen saanut juoda puoli pannullista kahvia ja käyn täysin ylikierroksilla. No ainakin siivoaminen oli suhteellisen helppoa kun oli tarpeeksi virtaa imuroida, pestä lattiat ja laittaa pyykit koneeseen... Helvetin koti-ita ja siivouspäivä. Helvetin itsenäistyminen sanon minä. Hehe, eivaaaan, tää on ihan jees paikka ja kaikki mitä täällä joudun tekemään on kai jossain määrin täysin ymmärrettävää, varsinkin kun ottaa huomioon että reilu puolen vuoden kuluttua olen täysi-ikäinen ja mun pitäisi muuttaa tuohon yläkertaan omaan asuntoon ja alkaa elättää itse itseäni. 

Kuten kuvista huomaa, unohdin mun rakkaan järkkärin kotiin kun lähdin niin kiireellä tänne, joten tämän päivän postauksen kuvat ovat puhelimella räpsittyjä ja muokattuja. Oon muuten ihan rakastunut tuohon kuvan muokkaus ohjelmaan jonka latasin Play-kaupasta luuriini. Mitä helvettiä, selitän taas jotain turhaa paskaa.. Sitä se teettää kun on yliherkkä kofeiinille. 

Päässä soi MCR ja laulan 

DRUGS, 

gimme DRUGS, 

gimme DRUGS, 

I don't need it,

but I'll sell 

what you got 

take the cash 

and I'll keep it

......

NAANANANAA

FUCK LIKE A KENNEDY

Jotta tää olisi virallisesti mun blogihistorian sekavin postaus ikinä, heitän tähän vielä kuvan mun vklp fiiliksistä

"Don't worry, be happy, drink pepsi, feel sexy"

If I go crazy will you still call me superman?

"I really don't mind what happens now and then

As long as you'll be my friend at the end"

Huomenna takaisin mun tän hetkiseen "kotiin". Rehellisesti sanottuna ei vois kiinnostaa tän vähempää. Tosin en mä haluaisi tännekään jäädä. Keksin vain yhden paikan jossa olisi helvetin hyvä olla ja se nyt ei satu olemaan mahdollinen tähän hätään. Eikä vielä varmaan vähään aikaan. 

She went around with an attitude that she would rather be beaten to death than take any shit

"Since I met you I've been crazy

Since I've been with you I've been lost

You make everything seem hazy

Love comes with such a cost

Have I lost my mind?"

"I need a superhero

Someone to save me

Cause I'm just a girl

And I have no one 

Who will go and

Save me from this world"

Ajatukset ei taas oikein kulje, sillä musiikki soi aivan liian kovalla ja se peittää kaiken sen vähäisenkin aivotoiminnan mitä pääni sisältä voisi löytyä. En jaksa tänään panostaa kirjoittamiseen, joten heitän tähän vain parit kuvat viime päivien työn tuloksesta kun mulle ilmoitettiin että osaan tehdä lävistyksiä. Musta asiat on aika hyvin kun tein kahdelle ihmiselle huuleen lävistyksen, yhdelle rustoon ja itselleni labretin eikä kukaan kuollut tai edes halvaantunut. 

Näiden huuliläväreiden lisäksi kun teen vielä medusan itselleni voin onnellisena jättää suuni rauhaan neuloilta sun muulta väkivallalta ja hankkia kivat korut jne. Koruista puheenollen, helvetin crazy factory, saisinko jo tilaamani korut? Nyt lävistyskuume alkaa ehkämahdollisesti helpottaa ja voin jatkaa elämääni rauhassa miettimättä minkä lävistyksen teen seuraavaksi.. Vitut, himo lävistyksiin ei helpota ennenkuin mun kasvoja koristaa vielä se medusa sekä kulmakoru (tai bridge) ja kielikin on pakko lävistää. Sen kyllä teen ihan ammattilaisella, koska edes mä en ole niin hullu että alkaisin työntää neulaa kielen läpi. Inhottaa jo pelkkä ajatuskin. 

Keesin tulee pysyä pystyssä pelkällä paskalla ja tahdonvoimalla

"I don't care what you think as long as it's about me

The best of us can find happiness in misery"

Because the drugs never work, they're gonna give you a smirk

"A walking disaster

The son of all bastards

You regret you made me

It's too late to save me"

Pakottava tarve muuttua. Sitä tämä on. Kysymys kuuluu: miksi edelleen? Kaikki on hyvin, mielialat tasaisia (ehkä vähän liiankin?) ja elämä alkaa pikkuhiljaa hymyillä, ehkä. 

Korvissa tällä hetkellä vitonen ja kutonen, hiuksista lähti pidennykset sekä pari senttiä omaa hiusta. Enkä vieläkään tiedä pitäisikö olla tyytyväinen. 

I'm so happy, cause today I found my friends, they're in my head

Lähipäivinä olen kuunnellut paljon Nirvanaa, The Pretty Recklessiä sekä My Chemical Romancea. Ja rakastan niiden kaikkien musiikkia. Yleensä musiikissa mulle on tärkeää ne sanat, mutta näiden kohdalla ei aina tarvitse edes kuunnella sanoja sillä jo musiikilla itsellään saa viritettyä itsensä siihen tilaan jossa on mahdollista saada aikaan jotain mahtavaa. Joko helvetin hienoa tekstiä asioista joilla on merkitystä (itselleni ainakin), nättiä jälkeä paperille kynällä, tai sitten ehkä lempi asiani; vaatteiden tuunaus. Nykyään jaksan hyvin harvoin tehdä mitään itse sillä pelkään pettyväni työni tulokseen, mutta tänään sain aikaiseksi hakea himasta ratkojan jolla saan esimerkiksi yhdet kamalat farkut revittyä mukavamman näköisiksi ja ehkä reijät maihareihin jotta saan niittejä kiinni niihin. Himottaisi muutenkin alkaa ompelemaan taas, mutta jotenkin en vain saa aikaiseksi. Ysillä oli helpompaa kun oli neljä tuntia käsitöitä viikossa ja kunnon koneet ja paras opettaja (Kakku oot ihana♥) ja motivaatio asioiden aikaansaamiseen oli huomattavasti parempi. Mutta tässä nyt jotain mitä oon saanut aikaan koulussa joskus, ja pakko sanoa että oon aika tyytyväinen. En olis ikinä uskonut että osaan ilman valmiita kaavoja tehdä lompakkoa, laukkua tai meikkipussia. Ja näiden tekemisestä on siis about puoltoista vuotta aikaa, ja kyllä huomaa että aika samanlainen maku mulla on ollut jo pitkän aikaa. Niittejä, mustaa, nahkaa, valkoista, ketjuja..... Tosin jos nyt saisin valita olisin varmasti keksinyt jotain muuta tuohon lompakkoon kuin rusetin.

Okei ööö, miten helvetissä päädyin kirjoittamaan käsitöistä kun oli tarkoitus kirjoittaa helvetin hyvästä musiikista...? Noh, ehkä ensi kerralla.. Mutta nyt jos saan itseäni niskasta kiinni ja alan oikeasti taas tuunailla/tehdä vaatteita niin varmasti näytän niitä täälläkin jos olen tyytyväinen aikaansaannokseeni. Nyt pidän pienen yksityisen tauon elämästä ja käyn hengittämässä raikasta ulkoilmaa filtterin läpi ja alan piirtää. Hyvää yötä öhlömönkiäiset♥

ps. 5mm! ♥

As you leave me please would you close the door And forget what I told you

"Try to stop my hands from shaking

Something in my mind's not making sense

It's been a while since we've been all alone

I can't hide the way I'm feeling"

Piirtelyä, korvien venytystä (tällä hetkellä korvissa 3mm ja 4mm ♥) sekä hiusten kanssa säätöä. Niistä on viime päiväni tehty. 

Eilinen oli ihan hyvä päivä, vaikkakin lensin ulos yhdeltä kurssilta, vietin aamupäivän bemarissa joka vaikutti enemmänkin röökikopilta, kävin himassa leikkaamassa nurmikon ja sain siitä selkäni kipeäksi, sekä nauroin itselleni kun tajusin taas selittäväni kaikkea täysin älytöntä. Ei sentään tarvinnut nauraa yksin, kaikilla muillakin tuntui olevan hauskaa kuunnella mun juttuja. 

Tänään suunnitelmiin kuuluu loppujen pidennysten teippaaminen päähän, yksi tunti koulua, yleistä lagimista ja toivottavasti lävistyskorujen tilaamista. 

Just trust me when I say I'm in control

Pelkään että mun blogista tulee yksi niistä angstisista blogeista joissa puhutaan joka postauksessa siitä miten asiat on sujunut esim. masennuksen tai syömishäiriön tai jonkin muun vastaavan kanssa. Älkää käsittäkö väärin, arvostan myös niitä blogeja, mutta itse en haluaisi että tästä tulee sellainen jossa jokainen uusi postaus alkaa näin: "Heippa! Tänään on ollut hyvä/huono päivä, kaikki on loistavasti/päin vittua, ja viiltelyn suhteen todella hyvin/aivan kontrolloimattomissani". En jaksaisi jokaisessa postauksessa kertoa kuinka vaikeaa on elää masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa, asua laitoksessa yms yms yms, vaikka ne kuuluvatkin arkeeni. Tähän blogiin kuuluisi sisältyä ajatuksiani myös paljon laajemmalta alueelta kuin yhyy, masennus!!1 Ääh, ajatuskatkos ja unenpuute. Tämäkin avautuminen johtuu vain siitä että monet tuttuni kehuvat käsiäni nykyään todella usein kauniiksi (verrattuna siihen mitä ne joskus olivat) nyt kun niissä ei ole uusia jälkiä, ja tuo yllä oleva kuva sai mut miettimään arpia.

Yhteenveto: koen olevani suhteellisen hyvässä kunnossa (siltä osin etten harrasta enää suoraa itsetuhoisuutta), vaikka yleensä väsyttääkin jne. Nyt toivoisin pystyväni jatkamaan postailua suht normaalisti ilman että käsittelen joka tekstissä arpia ja pahaa oloa. Se nyt vain on sattunut olemaan enemmän esillä tässä kesän aikana. Seuraavissa postauksissa tulee toivottavasti olemaan enemmän juttua kynsistä, hiuksista, koruista, lävistyksistä, musiikista, meikeistä, tatuoinneista, piirtämisestä, kissoista ja vittu vaikka hattaroista jos sille päälle satun. Perkele.

Loppukevennykseksi, sanokaa hei mun uudelle kaverille!

Te, jotka ette hahmota kuvan pointtia, siinä on ikäänkuin joku helvetin olio. Huulikorut toimii silminä ja huulet ihan sen olion suuna. Tajusin siis jo toistamiseen että hulluilla on halvat huvit (ensimmäisellä kerralla tajusin asian siinä vaiheessa kun kaiversin veitsellä natsimerkin margariinipurkkiin). Päivän kuulluin sana on ehdottomasti "VITTUSAATANAPERKELE", terveisin rakas ohjaajani, pus vaan sinne ♥ Ah, ihanaa olla kotona.

You're in ruins

 "When you're at the end of the road

And you lost all sense of control

And your thoughts have taken their toll

When you're mind breaks the spirit of your soul"

Nukkuminen. Seriously, maailmassa ei ole helpompaa asiaa. Minkä helvetin takia se sitten on niin saatanan vaikeeta mulle? Enpä muista koska olisin viimeksi nukkunut kunnolla. Ainakaan ilman ylimääräisiä pillereitä. Sehän tästä vielä puuttuikin että pitäisi palata napsimaan jotain unilääkkeitä. Been there, done that, eli ei kiitos enää.

Vaikka joskus onnistuisinkin nukkumaan tarpeeksi, en silti jaksa tehdä mitään. Oon aivan lopussa koko ajan ja kaikki on liian vaikeeta. En jaksa olla kokonaisia koulupäiviä paikalla vaikka mulla olisi vain kaksi tuntia per päivä. Ei vaan kykene. Tänään raahauduin yhdelle tunnille vähän ennen kahtatoista ja sen tunnin jälkeen lähdin takaisin laitokseen koska ei koulunkäynnistä tullut yhtään mitään. Näin mun päivät on kulunut lähiaikoina. Paitsi vaan etten ole päässyt edes yhdelle tunnille. Huomenna pitää jaksaa sotkea pyörällä kouluun 20min koulupäivän takia. Perkele mikä vitutus.

Everytime you see a rainbow God is having gay sex

"Ne sanoo mulle

Tää on nyt sun todellisuus

Tää on nyt sitä, tässä kaikki,

Tää on lopullisuus

Tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan"

Täs mä fiilistelen uutta tukkaa keskellä yötä kun pitäis nukkua. Mut oli pakko fiilistellä kun kolmen päivän värjäämisen, leikkaamisen, teippaamisen ja liimaamisen työn tulos näkyy nyt tässä. Ja oon ihan tyytyväinen. 

Näytän kuulemma kamalan surulliselta. Mutta en mä ole surullinen, en tänään. Kai.

You know that I'm a crazy bitch, I do what I want when I feel like it

Hei ihmiset me eletään vuotta 2013, eikös nyt jo pitäisi hyväksyä aikalailla kaikenlaiset itsensäilmaisu keinot sun muut? Itse oon huomannut että asia ei todellakaan ole näin. Mua katotaan kieroon kadulla joskus hiusten takia, joskus käsien, joskus vähän minkä takia vaan. Kyllä, mulla on lävistyksiä, sivusiili(t), arpia kroppa täynnä.. Mutta nää asiat kertoo vain siitä että mä yritän olla oma itseni ja tehdä niinkuin itse haluan, ja arvet kertovat siitä että mulla on menneisyys.

 Lävistykset on osa mua, eikä mulla ole aikomustakaan ottaa niitä pois vaikka eräät niin haluaisivatkin. Sama pätee hiuksiin ja arpiin. Teen hiuksilleni just sen mitä itse haluan ja annan arpien näkyä jos siltä tuntuu. En mä jaksa peitellä niitä kun ei ne siitä mihinkään katoa. Joskus kun kädet on parantunut tarpeeksi otan todennäköisesti tatuointeja siihen päälle ja peitän ne sillä, mutta siihen asti se on sitten voivoi jos joku ei kestä katsoa niitä. Laittakoot vaikka silmät kiinni.

Mä olen mitä olen enkä muuksi muutu. Koittakaa kestää. 

Ei mulla muuta.

Ulkonäkö suojaa sukupuolitaudeilta

Haluan tatuoinnin. Haluanhaluanhaluan. Haluan! 

Toi teksti olis niin kiva tuossa kyljessä. Perkele, se on pakko saada. Ja kun mä jotain päätän, se myös toteutuu. Kukaan ei usko että saan säästettyä tarvittavat rahat tuohon tekstiin mutta mä aion saada ne kasaan. 

Voisin alkaa masentuneeksi ja yksinäiseksi mummojenpotkijanarkkariksi. Eiku mitä? 

Tupakointi lyhentää savukettasi

Vitut vihanneksista, mä syön lääkkeitä. Puoli kiloa päivässä dindindin.

The pain won't last forever c'moon let me kiss it better

I'm not much but I'm all I have

"käsi O__O" 

"jos käsi on tollane ni suosittelisin jotai hoitoo..." 

"en ehdottele mitää hoitoo tms, ei oo mun asia, mutta tälläset kuvat ei mun mielestä kuulu nettii" 

"ootko sä ihan sekasi ? miten edes kehtaat lisätä tommosia kuvia..." 

"kyl mä epäilen jonkun verran et toi on enemmän sekasi ku se pystyy tekemään tollai itselleen :DDdddd enpä usko että ketää tervejärkinen tekee noin." 

Koko ajan ahdistaa ja on paha olla, oot itkenyt niin kauan että lopulta kyyneleitä ei vaan enää tule ja lopulta mikään ei tunnu miltään. Tuttu tunne? Mulle ainakin. Siinä vaiheessa on niin paha olo että asialle on aivan pakko tehdä jotain. Jotkut käyttää huumeita, toiset vetää pään sekaisin alkoholilla, jotkut muokkaa tunnetilojaan lääkkeillä. Jotain on tehtävä että saa pahan olon unohtumaan edes hetkeksi. Joillekkin tää unohtamiskeino on viiltely. Aluksi se on ehkä jännittävää ja vähän pelottavaakin ja näiden tunteiden syrjäyttäessä ahdistuksen ja pahan olon syntyy helpotus. Helpotus siitä ettei tarvitse enää olla ahdistunut ja jollain hullunkurisella tavalla kaikki on hyvin. Paha olo on ohi. Paska juttu on se että helpotusta kestää vaan hetken aikaa. Aivan samalla tavalla kuin päihteissä ja muissa keinoissa saada kipu pois. Ja sittenhän se on pakko tehdä uudelleen. Uusi pilleri, enemmän alkoholia jne.. Ja jokainen näistä keinoista jättää jälkensä kehoon jollain tavalla. Näkyvästi tai ei.

En nyt todellakaan yritä väittää että oon ainut ihminen tässä maailmassa joka tuntee ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita joskus (tai ei mitään ollenkaan), mutta pointti onkin nimenomaan se että aina ihmisestä ei nää päällepäin minkä ongelmien kanssa toinen joutuu elämään. Mulla nää jäljet sattuu olemaan kaikkien nähtävillä kun pidän vaatteita joissa ei ole pitkiä hihoja jne. Ja musta se on ihan okei. Mä koitan olla oma itseni ja se on aivan helvetin vaikeeta koska jotkut tuijottaa mun arpia ja kiertää kaukaa jne. Osa sanoo jotain loukkaavaa päin naamaa tai huutelee perään "vitun angstinen teini!" "jumalauta kato ton käsiä!". Hauska juttu joo, todellakin. Nää arvet on osa mua ja mä yritän kovasti olla oma itseni koska nää arvet ei lähde kokonaan koskaan. En aio näiden jälkien estää mua käyttämästä sellaisia vaatteita kuin haluan ja jos se tarkoittaa sitä että t-paita päällä ihmiset tuijottaa vähän kauemmin niin kai siihen on vaan totuttava.

Täysin asiattomat kommentit sen sijaan on asia erikseen. En ymmärrä mitä kiksejä joku saa siitä että huutelee perään jotain, tai facessa kommentoi kuviin jotain asiatonta. Mielipiteiden ilmaiseminen on täysin okei, Suomihan on vapaa maa ja niin edelleen, mutta joku raja siihenkin pitäisi olla. Ja sen rajan pitäisi löytyä oman pään sisältä, vaikka siellä ei liikkuisikaan muuta kuin silmät.

Tän tekstin tarkoitus EI ole vittuilla ihmisille, huomiohuorata, tai saada aikaan armotonta paskamyrskyä asiasta. Halusin vaan kertoa mun mielipiteen tästä, ja olis kiva jos edes joku tajuais että noi kommentit sattuu oikeesti aivan saatanasti. Uskon että jokainen joka viiltelee/on joskus viillellyt tajuaa ilman noita kommenttejakin että nyt ei oo kaikki okei kun pää sanoo että on okei rikkoa itseään.

I could really use a wish right now

Mä puhun liikaa. Se on mun ongelma. Pitäisi opetella olemaan hiljaa etten satuttaisi muita ja sitä kautta itseäni. Ja ilmeisesti mun pitäisi opetella peittämään suuri osa itseäni vaikka vasta tänä kesänä olen pikkuhiljaa oppinut elämään sovussa sen tiedon kanssa että kaikki ei aina mee niinku suunnittelin. Viikonlopun opetus: pidä se turpasi kiinni niin et satuta ketään.

Tänään muutto toiselle puolelle taloa. Ei kuulosta mitenkään isolta jutulta mutta pistää kyllä vituttamaan kun olen kolmen viikon aikana onnistunut tutustumaan uusiin ihmisiin siellä ja sitten sekin pieni hyvä asia viedään multa pois. Vain koska olen vääränlainen, en tarpeeksi hiljainen, en tarpeeksi näkymätön. No vittu anteeksi.

Ja sitten vielä kehdataan kysyä miksi olen tällainen, mielestäni vääränlainen (juurihan sä sanoit etten kelpaa), en kerro ajatuksiani ääneen (provosoin muka muita puheillani), en viitsi pitää shortseja vaikka olisi kuinka kuuma (hyi noita sun arpia) ja kun lopulta saan tarpeekseni ja ilmaisen mielipiteeni liian räväkästi kaikki onkin taas mun syytä.

Rankat työt vaatii rankat huvit

Lähdin torstaina tän näköisenä kaupungille kavereiden kanssa

 Ja heräsin seuraavana aamuna sairaalasta tän näköisenä. Mikä meni väärin?

Hukkasin toisen huulikorun jossain vaiheessa eli sain heittää hyvästit snake bitesille. Sad story.