She loses so much blood that her eyes can't focus.

”Rakas vitun päiväkirja

Kerron sulle salaisuuden

Että olen yksinäinen, hullu sekä häiriintynyt”

Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä kukaan meistä ole täysin tyytyväinen itseensä. Jokaisella on jotakin jonka haluaa muuttaa itsessään. Jotkut haluavat muuttaa ulkonäköään, toiset joitakin luonteenpiirteitään. Pointtini tässä on se, että jokaisessa meissä on jotakin parannettavaa, itsensä, sekä muiden mielestä. Mutta silti suurin tekijä joka estää itseään olemasta oma itsensä, on juuri ihminen itse. Mä ainakin myönnän rajoittavani omaa elämääni huomattavasti olemalla liian itsekriittinen kaiken suhteen. Häpeän ulkonäköäni, jotain mitä sanoin kolme vuotta sitten, eilistä käytöstäni sekä huomista jo ihan varmuuden vuoksi. Joidenkin mielestä annan itsestäni hyvin avoimen kuvan, sellaisen ”vittuako minä muiden mielipiteistä, olen mikä olen ja hyvä niin”, vaikka oikeasti harkitsen säälittäviäkin asioita muuttaakseni itseäni, jotta saisin itseni pidettyä ”aisoissa”, olemaan vähemmän minä. Koska itsetuntoni on paska syystä että...well i have no idea why.

Jos voisin muuttaa ulkonäköäni helposti, nopeasti sekä ilmaiseksi, minusta lähtisi kymmenen senttiä pituudesta, 15 kiloa painosta, hiuksista tekisin kirkkaaman punaiset sekä lisäisin paljon pituutta, ihosta täydellinen ja tasainen, silmistä kirkkaammat ja siniset, kynnet luonnostaan pitkiksi ja vahvoiksi, hampaat valkoisiksi... Luonteenpiirteiltäni olisin ystävällisempi, kärsivällisempi, päättäväisempi sekä pitkäjänteisempi jne.

Tosin, jos voisin muuttaa pääni sisältöä sekä ajatusmaailmaani, edellämainittuja muutoksia ei ehkä tarvitsitsi. Tahtoisin saada aivoni toimimaan yhteistyössä kanssani, lopettamaan kiukuttelun, ahdistumisen sekä väsymyksen koulua ja sosiaalista elämää kohtaan. Itseäni kohtaan. Olen liian itsekriittinen, suvaitsematon itseäni kohtaan, ahdistunut, sekä väsynyt.

Angstikala kiittää ja kumartaa. Sekä hajoilee tälle kuvalle..

"I'm not fucking monkey!" -Piiariikka the penisnaama

Jooooo, tänään mulla ja penisfacella oli äikänkoe, jonka mä ainakin feilasin oikein komeasti. Opettaja oli kertonut tarinan jätkästä joka vaan vittuillakseen palautti kokeen minuutin yli yhdeksän, kun kokeen sai palauttaa vasta yhdeksän jälkeen.. Arvatkaa vaan kuka oli valmis yhdeksältä ja palautti kokeensa 9.01? Jep, arvasitte oikein, ei tää mun koulunkäynti hyvin mene.

Turhan paskanjauhannan jälkeen kerron loppupäivästä sen verran että olin kuvailemassa penisfacen ja Lindan kanssa, ja kuvat on....no, vähän mitä on. Ihan jees päivä oli siis, vaikka läppä oli ihan vitun väsynyttä.
Anygeisha, mä jätän penisnaaman koneen rauhaan ja lopetan tuon olemattoman äääääääääää-kirjaimen raiskaamisen (se huorra on irrrrtih) ja lähden himaan. Tasokkaampaa postausta tulee kun saan oman koneen takaisin.

Hajotkaa Piiariikan paljastuksiin.

If she loves you set your heart on fire.

"I'm falling all over myself

Trying to be someone else

I wish you would dare to walk me home

I don't wanna fight the world alone"

Tällä hetkellä musta tuntuu hyvältä olla kotona. Pois muiden arvostelevilta katseilta, pois tarpeesta näyttää edes siedettävältä. Katoan jonnekin melankolian syövereihin taas uudestaan ja uudestaan, meikkaan silmät mustiksi, vaihdan vaatteet mustiin ja lisään tummanpunaista huulipunaa. Tai no, en tällä kertaa. Tällä kertaa koomailen kotona shortseilla ja villapaidalla, jaloissa eriparia olevat hello kitty sukat sekä säärystin. Kyllä yksi kpl säärystimiä, syystä että en ole saanut aikaiseksi tehdä toista valmiiksi. Väsyttää liikaa, joten en jaksa välittää käynnissä olevasta koeviikosta, jonka kaksi jo tehtyä koetta saan takaisin rumalla nelosella koristeltuna. Tuskinpa tulevat kokeetkaan sujuvat yhtään paremmin. 

Nyt kärsin alemmuskomplekseista lukiessani muiden mahtavia blogeja. Miten kaikkien muiden kuvat ovatkin niin täydellisiä, tekstit hauskoja sekä hyvin kirjoitettuja, ja bloggareiden ulkonäkökin on täysin kohdillaan? Pistää jo ajoittain miettimään että jaksanko minä pienen blogini kanssa edes jatkaa enää. Miksi saan tämän kuulostamaan itsemurhakirjeeltä? Taisin saada vastauksen kysymykseeni kaverilta jolle angstasin, ja tästä voisi jopa tulla uusi juttu mun sanavarastoon ja ei-niin-hauskoihin läppiin ym. paskaan jota heitän muiden naamalle. Anygays, "suomalaisten oikeus on olla melankolinen". Ehkä toi on pienimuotoista yleistämistä, mutta ottaen huomioon tän pimeyden ja paskan sään musta suomalaiset saa olla melankolisia silloin kun huvittaa.

Ja kun sanat loppuvat kesken, loppuun on hyvä heittää creepy (vai pitäiskö sanoa freeky?) biisi. Taidan olla rakastunut mustavalkoisiin videoihin. 

Something just isn't right, I can feel it inside.

"When I turn the lights out

When I close my eyes

Reality overcomes me

I'm living a lie"

Mulla on taas ollut parin päivän kirjoitustauko, ihan vain siitä syystä, että joskus elämässä on ylämäkiä ja joskus taas alamäkiä. Nämä pari päivää on ollut vähän kumpaakin. Välillä jaksaa mennä hirveää vauhtia eteenpäin ajattelematta sen kummempia (oi kaikki on ihanaa mikään ei ole huonosti), mutta sitten tulee stoppi ja aivot päättääkin yhtäkkiä aloittaa oman elämänsä ja täyttää koko mielen kaikella paskalla ja sitten jo huomaa putoavansa alas kuvitteellista pilvenpiirtäjää ja törmäävänsä maahan hirmuisella voimalla. Kyllä, meillä kaikilla on näitäkin päiviä. Mutta entä jos nämä tunteiden ääripäät vaihtelevat täysin arvaamatta, ilman minkäänlaista näkyvää syytä ja äärimmäisen nopeasti? 

Tänään on ollut hyvä päivä, syystä että olen nähnyt kavereita, saanut kunnollisia keskusteluja aikaiseksi, sekä ehtinyt jopa viettämään vähän aikaan yhden mahtavan ihmisen kanssa. Pitkästä aikaa jopa näytin naiselta (tai no, drag queenilta ehkä mutta who cares miltä mä näytän?), koska aamu alkoi mukavasti datailulla, musiikilla ja kiirettömyydellä ja sain meikattua rauhassa. Miksei kaikki aamut voi olla näin rauhallisia? Anygays, kaverin kanssa kuvailin hiukan, poltin tuhottomasti tupakkaa, puhuin kaiken mitä mieleen juolahti ja ostin vuoden ensimmäisen joululahjan. Suhteellisen hyvä saavutus ettenkö sanoisi.

I just wanna live while I'm alive.

"Baby take my open heart and all it offers
Cause this is as unconditional as it'll ever get
You ain't seen nothing yet
I won't ever hesitate to give you more"

Tänään mä olen kuunnellut Bon Jovia, Queenia, Nirvanaa, The Pretty Recklessiä sekä Justin Bieberiä. Mikäköhän ei kuulu joukkoon? No, samapa tuo, sillä joka ikinen edellämainituista sai lyriikoillaan mun mielen paremmaksi kuin tuossa kuvassa. Osittainen surumielisyys saattaa kyllä johtua siitä että olen kulkenut julkisilla paikoilla näyttäen pikkupojalta, ilman meikkiä ja jätkien vaatteita käyttäen. Pikkuhiljaa voisin vaikka kasvaa yli tästä pikkupoika vaiheesta, taikka päästä tämän kaamosmasennuksen yli. No, kumpi tahansa, yritän tästä lähtien panostaa edes vähän enemmän ulkonäkööni, että minut tunnistetaan kadulla naiseksi, eikä pieneksi ja surkeaksi pojaksi.

Random piirustus jonka löysin matikanvihosta. Pakko jakaa se täälläkin for no reason :D

Paras vinkki päivää piristämään on laittaa hyvä biisi soimaan täysillä, vetää vitusti liikaa kofeiinia (varsinkin jos on kofeiinille hiukan turhan herkkä kuten allekirjoittanut), sekä jotain lämmintä päälle! Siinä voi sitten rauhassa riehua, lukea, datailla, tanssia, laulaa... It's up to you. Itse suosittelen tällä hetkellä datailukaveriksi Nirvanan Smells like teen spiritiä, Pepsi Maxia ja UGG-kenkiä. Ihan mahtava fiilis, eikä tätä pilaa edes lähestyvä koeviikko, johon oon ahkerasti jo lukenutkin hieman ja hoitanut äikän juttuja valmiiksi. Joo, luitte ihan oikein, MÄ olen saanut jotain aikaiseksikin kaiken tän koomailun ja lagaamisen keskeltä.

Btw, ei ketään haluis ostaa mulle noita mustina? Maiharit oli vielä hetki sitten himotuslistan ykkösenä, mutta kun nää laittaa kerran jalkaan niin ei oo paluuta mihinkään kylmiin ja epämukaviin kenkiin. Noi kun sais mustana niin voisin kuolla onnellisena.

Nyt haluun kuolla pois tai haluun elää nopeemmin.

"Epäiletkö milloinkaan että et jaksaisikaan niellä enempää?

Naruasi toivot köydeksi ja pettymykset riittää

Olkaa yksin ja juoskaa karkuun"

Elämän pieniä iloja on saada isoäidin kutomat villasukat jalkaan ja suuri teemuki käteen. Kaveriksi näille kahdelle sopisi jokin hyvä kirja, mutta olen niin laiska ja saamaton etten jaksa tarttua yhtenkään noista seitsemästä keskeneräisestä opuksesta. Sen sijaan jaksan riehua ulkona isän neljä kokoa liian suuret maiharit jalassa yrittäen saada kameralla aikaiseksi edes jotakin mainitsemisen arvoista.

Tuntuu siltä että 9-vuotias siskoni saa parempia kuvia aikaieksi kuin minä. Missä vika?

Selviytymiskeinoja välinpitämättömyydestä.

"Rajapisteen takana kysymykset odottaa

Kuka nylkee ketäkin?

Kenen iholla on reittikirja jota seuraa?"

Musta on surullisen nerokasta, kuinka paljon meikillä voikaan peittää. Mä itse tiedän piiloutuvani meikin alle aina lähtiessäni ihmisten ilmoille, koska... Niin, miksi? Onko tää maailma oikeasti niin perseestä että ihmiset ei voi olla omia itsejään muiden silmissä, osa edes omissa silmissään? Minkä helvetin takia suuri osa ihmisistä häpeää meikittömiä kasvojaan niin paljon ettei kestä katsoa peiliin jollei ole kiloa pakkelia naamassa? Anteeksi vihainen postaus, en ole suoranaisesti vihainen ihmisille, enemmänkin medialle sekä kulttuurille, jotka toki ovat ihmisten luomia jnejne, mutta se nyt ei ollut asian pointti. Olenpas vaikea. Ja taas pään sisällä jokin huutaa ja käskee lopettaa pelleilemisen ja alkaa kirjoittaa oikeasti. Sitten kun yritän määritellä itselleni mitä tarkoittaa "oikea" kirjoittaminen, aivot protestoivat minua vastaan ja lopettavat toimintansa jättäen jälkeensä vain tyhjyyttä.
Kun taas viimein saan otteen itsestäni tajuan unohtaneeni asiani idean, syyn minkä vuoksi aloin kirjoittaa koko kirottua tekstiä.

Hämmentää ajatella muita ihmisiä ja heidän omakuvaansa. Jokaisessa on jotakin kaunista, mutta minkä helvetin takia sitä ei näe itse? Ja jos sen sattuu näkemään noin sekunnin murto-osan ajan, se katoaa jonnekkin aivojen romukoppaan jonne kadotetut ajatukset poltetaan ennenkuin muistaa mitä ajatteli. Vikoja itsestään löytää sitten senkin edestä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, löisin vaikka vetoa että löydän alla olevasta kuvasta enemmän vikoja kuin te yhteensä. Ah, ihanaa tämä itsekritiikki ja epävarmuus ulkonäöstään, eikös?

Ps. Kyllä mä oikeasti nukun joskus vaikka silmänaluset väittää muuta.

Vaikka nään mitä teen juoksen taas tanssien miinakentälle.

"Naamiot on meitä varten joilla on sellaiset arvet 

joiden kertomaa ei tahdo kuuluttaa"

Mä en ikinä aamulla herätessäni tiedä kenet löydän pääni sisältä. Onko siellä se haavoittuvainen mielensäpahoittaja, vaiko se kovaääninen huomionhakuinen ja elämän täyteinen lapsi. Oikeastaan mä en tiedä sitä vielä illallakaan. Mielialat ja ajatukset vaihtuu sekunnin sadasosan sisällä, eikä kenenkään psyyke voi seurata perässä ajatusten monimutkaisuutta. Mun käsketään usein rauhoittua, heti perään piristyä ja sitten lopettaa huutaminen. Mitä täällä enää saa tehdä?

Silloin tällöin yllätän itseni laulamasta teletappien tunnareita, ja puolikkaan lauseen jälkeen vaihtavan biisiä Apulannan kolmiolääkkeeseen. Puhun sienistä, imureista sekä auringosta ja hetken päästä vajoan mielikuvitukseni tyhjyyteen. Sieltä mut ongitaan ylös huutamalla nimeäni tai heilutellen kättä hämmentyneen naamani edessä. Mä olen kuullut sanat kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja alan pikkuhiljaa epäillä omaavani kyseisen sairauden. Pääni sisällä on jumalattoman suuri vuoristorata jonka kyydissä mun ajatukset ja tunteet kulkevat sekoittaen pääni lopullisesti ja ajavan mut hermoraunion partaalle. Hyvää maailmanloppua teille kaikille.

Ps. Mitä mieltä ootte bannerista?

This is how we do...

"I'm here to make you happy

I'm here to make you smile"

Voisin kadota sängyn alle ja tulla piilostani vasta ensi kesänä. Tuntuu siltä että kaikki mitä teen on jonkun mielestä väärin. Mutta miksei olisi? Kukaan ei ole täydellinen sun muuta paskaa. 

Mitä kauemmin ajattelen tuota sängyn alle piiloutumista, sen vakuuttuneempi olen idean kuningasmaisuudesta. Eikä mun tarvitsisi tulla pois sieltä niin pitkään aikaan kun itse haluan, tämähän on mahtava idea! Otan kaverikseni lämpimän viltin, taskulampun ja miljoona kirjaa. Kahvinkeitinkin olisi kiva, mutta sängyn alle tuskin mahtuu kaikkea sitä roinaa mitä haluaisin, joten pärjäisin varmaankin viltillä, valolla ja kirjoilla. Hmm, se tunne kun suunnittelen muuttavani sängyn alle.. Katsokaa siis sieltä jos mua ei näy ihmisten ilmoilla pariin päivään. Tosin voi olla että olen se pahvipussi päässä hiippaileva otus tien toisella puolella, jos päätän hävetä itseäni, ja miksi en päättäisi? Elämän suuria kysymyksiä.. Vastausehdotuksia otetaan vastaan.

Ihon aukoi, saumat ratkoi. Luulen että teit sen siksi, koska sinä voit.

"Missä päättyy kauneus ja alkaa riippuvuus

Ne huomaamatta toistensa ihoihin pukeutuu"

Taas suutuin itselleni ja siinä sivussa tälle blogillekin ja lopputulos oli jokaisen tekstin siirtäminen roskakoriin.

Kahden päivän ankaran mietinnän jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että mä pidän hiuksistani. Tai osittaisesta hiuksettomuudestani. Oikeasti. Mä en nyt sano tätä vain sen takia että saisin oloni paremmaksi, vaan koska joskus jonkun täytyy erottua massasta, tehdä aloite. En väitä että mun hiustenleikkuuni olisi jotenkin maailmaa mullistavaa, mutta mulle se on aika iso asia.

Mä en usko että voin vielä pitkään aikaan kulkea kadulla pää pystyssä ylpeänä hiuksistani, but I'm trying. Sillä mä en voi olla ajattelematta muiden mielipiteitä vaikka kuinka haluaisin. Pienikin negatiivinen sana, katse tai ele niin mielessäni vajoan maan alle ja kuolen pois. Ihmiset on erehtyväisiä, me kaikki tehdään virheitä ja niistä opitaan. Jotain virheitä täytyy toistaa moneen kertaan että oppii jotain, kuten mä näiden hiusten kanssa. Mä en jaksa edes muistaa montako kertaa olen leikannut puolet pois, sitten toisen puolen ja lopulta kaikki hiukset. Enkä vieläkään ole oppinut mitään. No, ehkä ensi kerralla.