I don't always have a hangover, but when I do... "dear jesus"

"I don't give a fuck if you're drunk or not

Turn it up loud and feel the ambiance

Grab two hoes and do some body shots

I wanna party all night till they call the cops

When the cops show up they're gonna get the finger

And I don't give a fuck cuz I'm the designated drinker"

Piti päivittää täällä perjantain tapahtumia jo eilen, mutta asiaa haittasi varmasti kaikille tuttu olotila: armoton darra. Ensimmäisestä kuvasta varmaankin huomaa syyn eiliseen olotilaan, vaikken todellakaan juonut kaikkea yksin. Silti onnistuin hukkaamaan tavaroitani, unohdin tupakat ja kameran hotelliin, lähdin bileistä päälläni toppi ja nahkatakki (entisen t-paidan ja hupparin lainasin ilmeisesti jollekin uudelle tuttavalle) ja sain Laurilta lainatut housut hiukan hajalle. "Himaan" päästyäni oli tarkoitus käydä röökillä tupakkikopissa, mutta taisin puhua puhelimessa kaikkea aivan älyttömän randomia ihanalle ihmiselle ja sen ystävälle, ja sen jälkeen ilta jatkuikin puskaan huonon olon takia. Päässä se pieni järjen ääni huusi että "ei enää ikinä!", mutta ajattelin että nyt on kaikki taas hyvin, voin rauhassa mennä nukkumaan ja herätä aamulla niinkuin mitään ei olis tapahtunut. Mä olin aivan helvetin väärässä. Sisälle päästyäni hain sängystä peiton ja majottauduin vessaan oksentamaan tunniksi, ja sen jälkeen voimat oli niin lopussa ettei sieltä niin helposti noustukkaan enää ylös. Parin tunnin päästä herään kun oveen koputetaan ja kysytään onko kaikki ok. Pimeän vessan lattialta humalassa ja darrassa nouseminen on yllättävän hankalaa, mutta lopulta sain itseni hereille ja pääsin ylös ja sänkyyn. Eihän siinä vaiheessa enää väsyttänyt kun olin vetänyt pienet välikuolemat sinne vessan lattialle joten eipä muuta kun läppäri auki ja typerien keskustelujen käyminen alkakoon kanssajuoppojen seurassa. Taisin mä viideltä päästä nukkumaan asti, ja aamulla yhdeksältä herääminen oli tuskallisinta ikinä. Eilinen päivä menikin lähinnä nukkuessa darraa pois, ja jo kahdeksan aikoihin illalla olo taisi olla ihan siedettävä. Niin siedettävä että sain aikaiseksi metsästää disney leffoja netistä ja tuijotin niitä kunnes menin pienten punaisten karkkien voimin takaisin nukkumaan. Perjantai oli kyllä parhautta, ja kärsisin eilisen darran milloin tahansa uudestaan jos tulisi eteen noin mahtava ilta kuin perjantaina. Oli hauskaa tutustua uusiin ihmisiin ja pilata hampaat avaamalla vitusti liian monta lasipullon korkkia. Toivotaan ettei lohjennut kovin pahasti mikään hammas. Onnea vielä Henna 18v! ♥

Ps. Mulla on maailman paras kaveri. Hyvännäköset muijat ottakee yhteyttä, Lauri on meinaan sinkku! ;)

I'm back bitches

Helvetti että mulla on ollut ikävä tätä blogia. Siinä toisessa puhuin lähinnä paskaa ja koitin keskittyä enemmän niihin positiivisempiin asioihin, mut tajusin tässä noin miljoonannen kerran et en mä vaan ole sellainen. Karu totuus on että mä en oo peruspositiivinen ihminen. Tänne oon aina osannut kertoo asiat niinku ne on, ja se on mulle helvetin tärkeetä. Haluun puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja olla mitä oon, en feikata kaikkee ja valehdella että oon kiltti viaton pikkutyttö. Joo haistakaa paska, ei mua enää ees kiinnosta esittää sellasta. 

Tässä on nyt tapahtunut aivan helvetisti kaikkea, pääsin lastenkodista himaan, ja pakko kyllä sanoo että kotiutumisen jälkeen mua on nähty himassa vielä vähemmän mitä lastenkodissa asuessani. Intressit on ollut aivan erilaiset, ja menot sen mukaiset. Nyt asun taas isovanhemmilla kun tuli hiukan muuttujia ja pitää nyt katsoa jos vaikka ens viikolla pääsis takas sinne lastenkotiin. Muihinkin laitoksiin mua on koitettu saada mutta toivon ainakin että oon saanut pointtini selväks siinä kun oon lähteny vetää kun oon ilmoittanut että mua ei saa sinne muuta kun väkivalloin ja poliisivoimin. Lastenkoti on siis ihan ok kompromissi johon mäkin olen ihan tyytyväinen. Jos siellä vaan on tilaa mulle. Anygays, oon tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin tässä muutaman kuukauden sisällä, mutta samalla kussut asiani niin että välit on katkennut tosi moneen vanhaan frendiin. Mutta that's just life bitch. Koulunkäynti ei oo kiinnostanut vittuakaan kun päivisin keksii joko liian paljon parempaa tekemistä tai sitten on niin väsynyt edellisestä yöstä ettei vaan pääse ylös sängystä siihen aikaan kun olis koulua. Ehdin jo ilmoittaa opollekkin että mun koulunkäynti päättyi nyt tähän, mutta muutin mieleni kun tajusin että se on ainoo keino saada massii mistään muusta kun duunista ja duunii on vähän vaikee löytää ilman koulutusta ja tarviin rahaa koska oon riehunu niin vitusti rahattomana et velkaa on kertynyt ihan mukavia summia. Eli huomisen tavoite olisi se että käyn sillä helvetin YHDELLÄ ainoalla tunnilla joka mulla on. Ei pitäis olla vaikeeta, saatana. Mut silti se on jotenkin ylitsepääsemätöntä.

Nojoo onhan tässä nyt jotain suhteellisen huvittavaakin tapahtunut lähiaikoina. Nimittäin minä mekko päällä. Päätin viime vuoden loppu puolella just viime tippaan että haluunkin tanssia wanhat, joten ystävänpäivänä vedinkin mekon päälle ja tanssin koko päivän. Ihan hauskaahan se oli joo, mutta luojan kiitos se on nyt ohi. En kyllä ymmärrä miksi sitä kutsutaan prinsessapäiväksi, sehän on yhtä helvettiä kun oot kellon ympäri saatanan vaikee puku päällä ja nyöritykset on niin kireellä ettei saa happee koska muuten se mekko tippuis päältä. Kengätkin jouduin feidaamaan jossain välissä kun jalat oli paskana tanssimisesta. Oikeestaan, koko kroppa on edelleen paskana tanssimisesta, mutta se voi toki johtua wanhojen jatkoistakin. 

Taisin saada yliannostuksen prinsessana olemisesta, joten taas vois keksiä jotain hiukan enemmän munlaistani, ja ehkä vetää keesin taas pystyyn.. No katsoo nyt mitä mä keksin. Keesi kyllä houkuttelis mutta vasta kuukausi sitten tilasin uuden mustat pidennykset. Vois vetää pään täyteen ja päättää sitten mitä hiuksille tapahtuu. Se ainakin olis mielenkiintoista.

Just trust me when I say I'm in control

Pelkään että mun blogista tulee yksi niistä angstisista blogeista joissa puhutaan joka postauksessa siitä miten asiat on sujunut esim. masennuksen tai syömishäiriön tai jonkin muun vastaavan kanssa. Älkää käsittäkö väärin, arvostan myös niitä blogeja, mutta itse en haluaisi että tästä tulee sellainen jossa jokainen uusi postaus alkaa näin: "Heippa! Tänään on ollut hyvä/huono päivä, kaikki on loistavasti/päin vittua, ja viiltelyn suhteen todella hyvin/aivan kontrolloimattomissani". En jaksaisi jokaisessa postauksessa kertoa kuinka vaikeaa on elää masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa, asua laitoksessa yms yms yms, vaikka ne kuuluvatkin arkeeni. Tähän blogiin kuuluisi sisältyä ajatuksiani myös paljon laajemmalta alueelta kuin yhyy, masennus!!1 Ääh, ajatuskatkos ja unenpuute. Tämäkin avautuminen johtuu vain siitä että monet tuttuni kehuvat käsiäni nykyään todella usein kauniiksi (verrattuna siihen mitä ne joskus olivat) nyt kun niissä ei ole uusia jälkiä, ja tuo yllä oleva kuva sai mut miettimään arpia.

Yhteenveto: koen olevani suhteellisen hyvässä kunnossa (siltä osin etten harrasta enää suoraa itsetuhoisuutta), vaikka yleensä väsyttääkin jne. Nyt toivoisin pystyväni jatkamaan postailua suht normaalisti ilman että käsittelen joka tekstissä arpia ja pahaa oloa. Se nyt vain on sattunut olemaan enemmän esillä tässä kesän aikana. Seuraavissa postauksissa tulee toivottavasti olemaan enemmän juttua kynsistä, hiuksista, koruista, lävistyksistä, musiikista, meikeistä, tatuoinneista, piirtämisestä, kissoista ja vittu vaikka hattaroista jos sille päälle satun. Perkele.

Loppukevennykseksi, sanokaa hei mun uudelle kaverille!

Te, jotka ette hahmota kuvan pointtia, siinä on ikäänkuin joku helvetin olio. Huulikorut toimii silminä ja huulet ihan sen olion suuna. Tajusin siis jo toistamiseen että hulluilla on halvat huvit (ensimmäisellä kerralla tajusin asian siinä vaiheessa kun kaiversin veitsellä natsimerkin margariinipurkkiin). Päivän kuulluin sana on ehdottomasti "VITTUSAATANAPERKELE", terveisin rakas ohjaajani, pus vaan sinne ♥ Ah, ihanaa olla kotona.

Tupakointi lyhentää savukettasi

Vitut vihanneksista, mä syön lääkkeitä. Puoli kiloa päivässä dindindin.

The pain won't last forever c'moon let me kiss it better

I'm not much but I'm all I have

"käsi O__O" 

"jos käsi on tollane ni suosittelisin jotai hoitoo..." 

"en ehdottele mitää hoitoo tms, ei oo mun asia, mutta tälläset kuvat ei mun mielestä kuulu nettii" 

"ootko sä ihan sekasi ? miten edes kehtaat lisätä tommosia kuvia..." 

"kyl mä epäilen jonkun verran et toi on enemmän sekasi ku se pystyy tekemään tollai itselleen :DDdddd enpä usko että ketää tervejärkinen tekee noin." 

Koko ajan ahdistaa ja on paha olla, oot itkenyt niin kauan että lopulta kyyneleitä ei vaan enää tule ja lopulta mikään ei tunnu miltään. Tuttu tunne? Mulle ainakin. Siinä vaiheessa on niin paha olo että asialle on aivan pakko tehdä jotain. Jotkut käyttää huumeita, toiset vetää pään sekaisin alkoholilla, jotkut muokkaa tunnetilojaan lääkkeillä. Jotain on tehtävä että saa pahan olon unohtumaan edes hetkeksi. Joillekkin tää unohtamiskeino on viiltely. Aluksi se on ehkä jännittävää ja vähän pelottavaakin ja näiden tunteiden syrjäyttäessä ahdistuksen ja pahan olon syntyy helpotus. Helpotus siitä ettei tarvitse enää olla ahdistunut ja jollain hullunkurisella tavalla kaikki on hyvin. Paha olo on ohi. Paska juttu on se että helpotusta kestää vaan hetken aikaa. Aivan samalla tavalla kuin päihteissä ja muissa keinoissa saada kipu pois. Ja sittenhän se on pakko tehdä uudelleen. Uusi pilleri, enemmän alkoholia jne.. Ja jokainen näistä keinoista jättää jälkensä kehoon jollain tavalla. Näkyvästi tai ei.

En nyt todellakaan yritä väittää että oon ainut ihminen tässä maailmassa joka tuntee ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita joskus (tai ei mitään ollenkaan), mutta pointti onkin nimenomaan se että aina ihmisestä ei nää päällepäin minkä ongelmien kanssa toinen joutuu elämään. Mulla nää jäljet sattuu olemaan kaikkien nähtävillä kun pidän vaatteita joissa ei ole pitkiä hihoja jne. Ja musta se on ihan okei. Mä koitan olla oma itseni ja se on aivan helvetin vaikeeta koska jotkut tuijottaa mun arpia ja kiertää kaukaa jne. Osa sanoo jotain loukkaavaa päin naamaa tai huutelee perään "vitun angstinen teini!" "jumalauta kato ton käsiä!". Hauska juttu joo, todellakin. Nää arvet on osa mua ja mä yritän kovasti olla oma itseni koska nää arvet ei lähde kokonaan koskaan. En aio näiden jälkien estää mua käyttämästä sellaisia vaatteita kuin haluan ja jos se tarkoittaa sitä että t-paita päällä ihmiset tuijottaa vähän kauemmin niin kai siihen on vaan totuttava.

Täysin asiattomat kommentit sen sijaan on asia erikseen. En ymmärrä mitä kiksejä joku saa siitä että huutelee perään jotain, tai facessa kommentoi kuviin jotain asiatonta. Mielipiteiden ilmaiseminen on täysin okei, Suomihan on vapaa maa ja niin edelleen, mutta joku raja siihenkin pitäisi olla. Ja sen rajan pitäisi löytyä oman pään sisältä, vaikka siellä ei liikkuisikaan muuta kuin silmät.

Tän tekstin tarkoitus EI ole vittuilla ihmisille, huomiohuorata, tai saada aikaan armotonta paskamyrskyä asiasta. Halusin vaan kertoa mun mielipiteen tästä, ja olis kiva jos edes joku tajuais että noi kommentit sattuu oikeesti aivan saatanasti. Uskon että jokainen joka viiltelee/on joskus viillellyt tajuaa ilman noita kommenttejakin että nyt ei oo kaikki okei kun pää sanoo että on okei rikkoa itseään.

All I want is to mess around

Mä en sais ikinä kirjoittaa väsyneenä, pyydän anteeksi jo etukäteen tulevaa tekstiä, mahdollisia kirjoitusvirheitä (syytän myös kynsiä niistä), turhaa ininää ja vittuuntumista koska blogger vihaa mua.

Siinä jotain kuvia lauantailta, jolloin näin Lauraa pitkästä aikaa ja saatiin taas kuningasidea jota tottakai lähdettiin toteuttamaan. Ja se suunnitelma toimi oletettua paljon paremmin jos ei oteta huomioon sitä että porukka oli aika kuosit, mä jouduin pieniin ongelmiin ja yks noista kavereista pääsikin ambulanssin kyytiin jostain syystä. 

Löysin himassa käydessä jonkun vähintään viis vuotta vanhan punasen hiusvärin ja sen kummemmin miettimättä heitin sen päähäni. Koostumukseltaan se oli enemmänkin jotain tomaattisosetta kuin hiusväriä, mutta ihan hyvin näytti toimivan kun edelleen on hiukset päässä ja värikin on juuri sopiva. Ainakin tässä keinovalossa, luonnonvalo saattaa saada mut muuttamaan mieltäni mutta onko sillä sitten niin väliä kun hiuksia ne vaan on.

Oon myös saanut aikaiseksi vihdoin tehdä kynsilleni jotain. Ihan kivat noi neljä ensimmäistä on, lopuista puuttuu vielä geelit ja koristelu, yhtä en oo edes viilannut vielä. Jostain syystä mulla alkoi soida päässä laiska tyhmä ja saamaton.

Siinä vielä kuvaa tomaattisoseesta, eikun hiusväristä, sekä meikitön ja hiusten kuivumista odottava minä.

Ja tän kuvan pointtina on snake bites ♥

If you can't be happy at least you can be drunk

"Kato mitä mä teen, seuraa mihin mä meen

Pystyn tekee tän niin et mua ei saada kii

Mä sain tarpeeksi viihteestä, nyt ollaan viihteellä

Juomat ilmaan"

Elämäni sekavimmat kaks vuorokautta. Älkää ikinä nukkuko jonkun koulun pihalla täysin vieraassa paikassa betonilattialla, tulee vähän kylmä. Älkää myöskään tehkö lävistyksiä kännissä. En kyllä suosittele myöskään ladossa alkoholin nauttimista, varsinkaan jos siellä on neuvostoliiton aikainen kidutusväline, vähän creepyä. Tosin mitään edellä mainituista ei olis tapahtunut jos suunnitelmat olis ollut kunnossa, mutta väliäkö sillä, helvetin hauskaa oli. Ei mulla muuta.

But if there's a pill to help me forget god knows I haven't found it yet

"Can't see the silver lining, from down here on the floor

And I just keep on trying, but I don't know what for"

Hengaan pihalla vaalennusväri päässä rööki kädessä ja kahvimuki toisessa. Musiikit täysillä, toivottavasti naapurit ei tule valittamaan. On kai ihan viisasta elää päivä kerrallaan, mutta mä koitan pysyä kasassa edes tunnin kerrallaan hajoomatta. Onneksi tänään saa vähän omaa lomaa tästä kaikesta. Pari päivää auttaa kummasti unohtamaan kaiken. Toivottavasti tää suunnitelma ei kuse kauheen pahasti etten löydä itseäni taas jostain paikasta missä en haluaisi olla.

Mikä on ihmisen virka sitten kun ylämäki loppuu pystyseinään ja toteaa ettei löytänyt asiaa jonka edestä taistella tai kuolla?

"Mä en oo kunnos, joka päivä on painajaista,

samanlaista en erota perjantaita maanantaista,

mikä mua vaivaa, oonks mä laiska vai sairas,

ja ku aikas katot mua, huomaat vaihtavas paikkaa"

Valokuvausta, vesisadetta, kahvia ja ystäviä. Kai tätä voisi kutsua ihan hyväksi päiväksi.

Tänään moni on kertonut mulle kuinka ylpeä on musta kun sain kirjoitettua ja julkaistua tuon edellisen tekstin, ja se on musta hyvin hämmentävää. On helppoa näyttää maailmalle kuinka rikki on, kuinka saatanan pahasti elämä joskus kohtelee, miten joskus on yksinkertaisesti niin paskana ettei vaan pysty toimimaan. Vaikea osuus on päästä yli siitä, "parantua". Toki on hienoa, jos osaa hakea apua ongelmiinsa, mutta se ei riitä jos ei ole valmis itse tekemään asioille jotain.

Ei teidän vielä kuulu olla ylpeitä musta.

You know I'm ill, so hit me like a man.

En ole varma pitäisikö minun kirjoittaa avoimesti tunteistani, onnellisuudesta, pahasta olosta, masennuksesta, epätietoisuudestani, vaiko vain vaieta asiasta siinä pelossa että minut lokeroidaan, kivitetään henkisesti ja polttomerkataan niin että en ikinä pääse eroon leimasta, joka olisi mahdollisesti tämä: huomiohuora. Joten ainakin toistaiseksi taidan jakaa tähän blogiini vain niitä hieman turhanpäiväisempiä asioita, jotka eivät varmaankaan kiinnosta oikein ketään mutta samapa tuo kai. Ehkä joku kaunis päivä uskallan kertoa asioita vähän tarkemmin.

Mutta tähän päivään: koko päivä on mennyt koomatessa sängyssä dataillen ja syöden mustikkapiirakkaa ja pullaa, sekä pelaten perunapeliä kuten yksi urpå kutsuu tuota Pou tsydeeminä jota hakataan puhelimella. Minun Pouni on pinkki. Pou ei siis ole peruna koska pinkkejä perunoita ei ole olemassakaan. Ja jälleen kerran ajatukseni lähtivät laukkaamaan ja kuvittelen pinkin Pou perunani hyppimässä pilvien ja lentokoneiden päällä keräten kolikoita.

Ja nythän on koeviikko, tarkoittaen sitä että mun pitäisi olla lukemassa ruotsin ja englannin kokeisiin, sekä kirjoittaa kuviksen portfoliota, mutta ei. Hakkaan vieläkin perunapeliä ja huomenna varmasti mietin että minkä vitun takia koe meni huonosti. No, se on kai sen ajan murhe. Nyt ei vaan jaksa. Kirjoittelen mielummin kaikkea turhanpäiväistä bloggeriin, sekä tuijotan söpöjä kuvia tumblrista ja weheartitista.

Btw. Yritin totutella näihin hiuksiin eilen joten kamerahuorasin hetken ja sain yhden ihan ok kuvan. Taustalle meinasin muoksia sateenkaaria mutta koska näytän kuulemma nyt jo pieneltä homopojalta, jätin sen suosiolla tekemättä. Sen sijaan taustasta tuli pinkki. So gay..