If I go crazy will you still call me superman?

"I really don't mind what happens now and then

As long as you'll be my friend at the end"

Huomenna takaisin mun tän hetkiseen "kotiin". Rehellisesti sanottuna ei vois kiinnostaa tän vähempää. Tosin en mä haluaisi tännekään jäädä. Keksin vain yhden paikan jossa olisi helvetin hyvä olla ja se nyt ei satu olemaan mahdollinen tähän hätään. Eikä vielä varmaan vähään aikaan. 

You're in ruins

 "When you're at the end of the road

And you lost all sense of control

And your thoughts have taken their toll

When you're mind breaks the spirit of your soul"

Nukkuminen. Seriously, maailmassa ei ole helpompaa asiaa. Minkä helvetin takia se sitten on niin saatanan vaikeeta mulle? Enpä muista koska olisin viimeksi nukkunut kunnolla. Ainakaan ilman ylimääräisiä pillereitä. Sehän tästä vielä puuttuikin että pitäisi palata napsimaan jotain unilääkkeitä. Been there, done that, eli ei kiitos enää.

Vaikka joskus onnistuisinkin nukkumaan tarpeeksi, en silti jaksa tehdä mitään. Oon aivan lopussa koko ajan ja kaikki on liian vaikeeta. En jaksa olla kokonaisia koulupäiviä paikalla vaikka mulla olisi vain kaksi tuntia per päivä. Ei vaan kykene. Tänään raahauduin yhdelle tunnille vähän ennen kahtatoista ja sen tunnin jälkeen lähdin takaisin laitokseen koska ei koulunkäynnistä tullut yhtään mitään. Näin mun päivät on kulunut lähiaikoina. Paitsi vaan etten ole päässyt edes yhdelle tunnille. Huomenna pitää jaksaa sotkea pyörällä kouluun 20min koulupäivän takia. Perkele mikä vitutus.

Everytime you see a rainbow God is having gay sex

"Ne sanoo mulle

Tää on nyt sun todellisuus

Tää on nyt sitä, tässä kaikki,

Tää on lopullisuus

Tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan"

Täs mä fiilistelen uutta tukkaa keskellä yötä kun pitäis nukkua. Mut oli pakko fiilistellä kun kolmen päivän värjäämisen, leikkaamisen, teippaamisen ja liimaamisen työn tulos näkyy nyt tässä. Ja oon ihan tyytyväinen. 

Näytän kuulemma kamalan surulliselta. Mutta en mä ole surullinen, en tänään. Kai.

But if there's a pill to help me forget god knows I haven't found it yet

"Can't see the silver lining, from down here on the floor

And I just keep on trying, but I don't know what for"

Hengaan pihalla vaalennusväri päässä rööki kädessä ja kahvimuki toisessa. Musiikit täysillä, toivottavasti naapurit ei tule valittamaan. On kai ihan viisasta elää päivä kerrallaan, mutta mä koitan pysyä kasassa edes tunnin kerrallaan hajoomatta. Onneksi tänään saa vähän omaa lomaa tästä kaikesta. Pari päivää auttaa kummasti unohtamaan kaiken. Toivottavasti tää suunnitelma ei kuse kauheen pahasti etten löydä itseäni taas jostain paikasta missä en haluaisi olla.

Mikä on ihmisen virka sitten kun ylämäki loppuu pystyseinään ja toteaa ettei löytänyt asiaa jonka edestä taistella tai kuolla?

"Mä en oo kunnos, joka päivä on painajaista,

samanlaista en erota perjantaita maanantaista,

mikä mua vaivaa, oonks mä laiska vai sairas,

ja ku aikas katot mua, huomaat vaihtavas paikkaa"

Valokuvausta, vesisadetta, kahvia ja ystäviä. Kai tätä voisi kutsua ihan hyväksi päiväksi.

Tänään moni on kertonut mulle kuinka ylpeä on musta kun sain kirjoitettua ja julkaistua tuon edellisen tekstin, ja se on musta hyvin hämmentävää. On helppoa näyttää maailmalle kuinka rikki on, kuinka saatanan pahasti elämä joskus kohtelee, miten joskus on yksinkertaisesti niin paskana ettei vaan pysty toimimaan. Vaikea osuus on päästä yli siitä, "parantua". Toki on hienoa, jos osaa hakea apua ongelmiinsa, mutta se ei riitä jos ei ole valmis itse tekemään asioille jotain.

Ei teidän vielä kuulu olla ylpeitä musta.

You know I'm ill, so hit me like a man and love me like a woman

Mä olen nukkunut paljon, lukenut vähän, koulun eteen en ole tehnyt paskaakaan. Väsyttää ihan liikaa, ei jaksa ei huvita ei kiinnosta. Ei vaan pysty kykenemään. Ei ei ei. En jaksa.
Luulen että ensi viikosta tulee vielä pahempi kuin tästä. Tulevaisuus pelottaa, vaikka tuntuu siltä ettei mulla sellaista olekaan.

Pian on kesä ja mun täytyy pitää farkkuja.

Kädetkin vammaa.

Heeeelvetin hyvin menee

Väsyttää liikaa, motivaatio blogin kirjoittamiseen ja kaikkeen muuhunkin on aivan nollissa. Haluaisin vain nukkua, perkele. Koulu menee päin helvettiä, tänään jaksoin olla yhden kokonaisen tunnin paikalla. Sekin meni enemmän tai vähemmän nukkumalla. Tämän päiväinen kokeiden palautuskaan ei ollut mikään positiivinen asia.. Nelosia, vitonen ja seiska. Ja kuviksesta nelonen ellei opettaja sitten huoli portfoliota huomenna (se piti palauttaa muutama viikko sitten). Vittusaatanaperkele.

Onneksi Iida käytännössä katsoen muuttaa meille ensi viikoksi joten saatan saada jopa jotain kuvamateriaalia tännekin kun yksin en jaksa kuvailla nykyään. Kaikki energia menee johonkin aivan muuhun, nukkumiseen yleensä.

Näin sitä koulupäivää kuuluu viettää. Hyvää seuraa, puhelin, tyyny ja viltti sekä keskittynyt ilme ja puhelin. Ja ööööööö.... South park?

Seinässäni on muurahainen ja se vituttaa mua suunnattomasti. Kiinnosti vissiin vitusti.

"It's kind of easy when you got nothing, 'cause then nothing can be taken away from you"

Eilen oli hyvä päivä. 

Tänään ei niinkään.

Ne sanoo mulle tää on nyt sun todellisuus.

"You stand in the line just to hit a new low

You're faking a smile with the coffee you go

You tell me your life's been way off line

You're falling to pieces every time

And I don't need no carryin' on"

Viime yönä mulla olisi ollut paljon asiaa tänne. Siis jotain oikeaa asiaa, ei turhaa höpinää hiuksista tai kynsistä. Ajattelin kuitenkin antaa kirjoittamisen odottaa ja kuinka ollakaan, unohdin sen asian josta piti kirjoittaa. Hups.

Nyt kriiseilen niinkin turhasta asiasta kuin massaan sulautuminen. Mua varoiteltiinkin että jos hiukset on pitkät ja blondit, persoonallinen ulkonäkö kärsii ja sitten olenkin enää yksi miljoonasta samanlaisesta persoonattomasta teinistä. Ei sillä että siinä olisi jotain pahaa, mä vain en tunne itseäni minuksi, jos olen aivan kuin kaikki muutkin. Haluan taas muuttaa ulkonäköäni jotenkin radikaalisti, mutta muuttamatta hiuksia se onkin hiukan vaikeaa ja hiukset aion pitää tällaisina nyt jonkun aikaa. 

Noin neljä tuntia ylläolevan tekstin kirjoittamisen jälkeen saan taas otteen itsestäni ja voin herätä koomastani ja jatkaa tekstiäni. Olen tänään kävellyt ympäri taloa kuin zombi, kaatanut teet päälleni kolmeen kertaan, mutta ignoorannut edellämainitut koska keskityn liikaa mahtavaan musiikkiin ja hämmennyn lyriikoista jotka ovat kuin otteita sieltä täältä elämästäni. Tai sitten olen vain naiivi pikkulapsi joka kuvittelee olevansa osa jotakin ja omaavansa tunteet joita on mahdollista kuvailla sanoin. Toiveajattelua..

"Haavekuva hauras ja haavoittuva

Enkä mä väitä enää olevani muuta kuin

Tiivistynyt huokaus"

En osaa purkaa ajatuksiani sanoiksi.

Tää on hengen kuolio, ollut pitkän aikaa jo.

"Niin epätodellinen 

ja kovin petollinen

on se illuusio 
johon tuudittaudutaan

Ei muuta apua saa 

kuin purkitettua

Siinä tilanteessa 

kun on kaukana"

Taas mä jaksan jauhaa tästä elämän tarkoituksesta, mutta mä en vaan pääse sen asian yli. Eräs oikein viisas ihminen totesi että elämän tarkoitus on kuolla ja mä olen aikalailla samaa mieltä asiasta.  Tai siis, mitä muutakaan me täällä tehdään kuin odotetaan kuolemaa?

Hei minä olen Monica ja kouluni käyn nukkumalla, läksyjen tekoa en harrasta, sosiaalinen elämäni on kuollutta, jaloissani on kahdet villasukat ja mulla on silti kylmä. Ulkona on pimeää aamulla kun menee kouluun, samaten sieltä tullessa. Aivan kuin päivää ei enää olisi. On vain yön synkkyys ja masentuneisuus, jotka tarttuvat muhun repien palasia mun mielenterveydestä polttaen ne taivaan tuuliin eikä mikään saa niitä palaamaan. Tahdon oppia päästämään irti asioista jotka haittaavaat elämääni ja keskittyä pitämään kiinni täällä olemiseni hyvistä asioista. Tätä kirjoittaessani mietin mitkä ovat niitäå hyviä asioita. Keksin kaksi.

we♥it

You're always looking for something to sniff, smoke, or swallow.

"And your parents noticed your thinning face,
all the weight you lost--
all the weight you are losing"

Väsyttää, en jaksaisi meikata kasvoille sitä maskia joka peittää todellisen minäni ja juosta bussille määränpäänäni koulu. Hiuksista kuultaa oranssi läpi, meikit on aina yhtä sotkua, hiukset sekaisin silmillä ja korvakorut hukassa. Miksen saa vain nukkua?

Eilen sentään oli hyvä päivä.

Hey where is the kid with the chemicals?

"Mä en jaksa keittoo enää

Mä en jaksa paskaa läpän heittoo enää

Mä en jaksa sikiöasentoo alla peiton enää

Mä en jaksa sitä enää"

Ohuesti harmittaa, kun tajuaa aloittaneensa saman postauksen noin seitsemän kertaa uudestaan koska ei ole tyytyväinen tekstiinsä. Kyllä, on oikein mukavaa olla perfektionisti. Tekisi mieli vetää ylisuuri villapaita päälle ja mennä takan eteen nukkumaan. Käpertyä siihen lattialle ja ottaa vaikka yksi kpl tuollaisia lihavia kissoja viereeni lämmittelemään ja koomaamaan. Josko ne aivotkin sitten sulaisivat hiukan siitä syväjäästä? 

Olo on jotenkin raskas, silti hirmuisan kevyt, aivan kuin mua ei olisi enää ollenkaan. Osa minua haluaa huutaa, osa vajota maan alle ja osa alkaa elää kunnolla. En taida jaksaa mitään edellämainituista. Tällä hetkellä olon saisi paremmaksi kuuma kaakao, villapaita, sekä hyvä cd soimaan taustalle kun harjoitan henkistä kuolemaani ja ylösnousemista, sillä tänään päätin että olen Jumala. Huomaan joka päivä sekoavani vain enemmän ja enemmän. Kuljen ulkona joko flegmaattisena tai sekaisin onnesta, silti välittämättä oikein mistään, paitsi seuraavasta röökistä. Säälittävää, eikö? Tekstini muuttuvat yhä hullummiksi, aivan kuin eläisin jossain omassa maailmassani ja kertoisin satuja siitä, like Alice in the wonderland, u know?

Ps. Rei'itin rustoani tänään<3

She loses so much blood that her eyes can't focus.

”Rakas vitun päiväkirja

Kerron sulle salaisuuden

Että olen yksinäinen, hullu sekä häiriintynyt”

Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä kukaan meistä ole täysin tyytyväinen itseensä. Jokaisella on jotakin jonka haluaa muuttaa itsessään. Jotkut haluavat muuttaa ulkonäköään, toiset joitakin luonteenpiirteitään. Pointtini tässä on se, että jokaisessa meissä on jotakin parannettavaa, itsensä, sekä muiden mielestä. Mutta silti suurin tekijä joka estää itseään olemasta oma itsensä, on juuri ihminen itse. Mä ainakin myönnän rajoittavani omaa elämääni huomattavasti olemalla liian itsekriittinen kaiken suhteen. Häpeän ulkonäköäni, jotain mitä sanoin kolme vuotta sitten, eilistä käytöstäni sekä huomista jo ihan varmuuden vuoksi. Joidenkin mielestä annan itsestäni hyvin avoimen kuvan, sellaisen ”vittuako minä muiden mielipiteistä, olen mikä olen ja hyvä niin”, vaikka oikeasti harkitsen säälittäviäkin asioita muuttaakseni itseäni, jotta saisin itseni pidettyä ”aisoissa”, olemaan vähemmän minä. Koska itsetuntoni on paska syystä että...well i have no idea why.

Jos voisin muuttaa ulkonäköäni helposti, nopeasti sekä ilmaiseksi, minusta lähtisi kymmenen senttiä pituudesta, 15 kiloa painosta, hiuksista tekisin kirkkaaman punaiset sekä lisäisin paljon pituutta, ihosta täydellinen ja tasainen, silmistä kirkkaammat ja siniset, kynnet luonnostaan pitkiksi ja vahvoiksi, hampaat valkoisiksi... Luonteenpiirteiltäni olisin ystävällisempi, kärsivällisempi, päättäväisempi sekä pitkäjänteisempi jne.

Tosin, jos voisin muuttaa pääni sisältöä sekä ajatusmaailmaani, edellämainittuja muutoksia ei ehkä tarvitsitsi. Tahtoisin saada aivoni toimimaan yhteistyössä kanssani, lopettamaan kiukuttelun, ahdistumisen sekä väsymyksen koulua ja sosiaalista elämää kohtaan. Itseäni kohtaan. Olen liian itsekriittinen, suvaitsematon itseäni kohtaan, ahdistunut, sekä väsynyt.

Angstikala kiittää ja kumartaa. Sekä hajoilee tälle kuvalle..

If she loves you set your heart on fire.

"I'm falling all over myself

Trying to be someone else

I wish you would dare to walk me home

I don't wanna fight the world alone"

Tällä hetkellä musta tuntuu hyvältä olla kotona. Pois muiden arvostelevilta katseilta, pois tarpeesta näyttää edes siedettävältä. Katoan jonnekin melankolian syövereihin taas uudestaan ja uudestaan, meikkaan silmät mustiksi, vaihdan vaatteet mustiin ja lisään tummanpunaista huulipunaa. Tai no, en tällä kertaa. Tällä kertaa koomailen kotona shortseilla ja villapaidalla, jaloissa eriparia olevat hello kitty sukat sekä säärystin. Kyllä yksi kpl säärystimiä, syystä että en ole saanut aikaiseksi tehdä toista valmiiksi. Väsyttää liikaa, joten en jaksa välittää käynnissä olevasta koeviikosta, jonka kaksi jo tehtyä koetta saan takaisin rumalla nelosella koristeltuna. Tuskinpa tulevat kokeetkaan sujuvat yhtään paremmin. 

Nyt kärsin alemmuskomplekseista lukiessani muiden mahtavia blogeja. Miten kaikkien muiden kuvat ovatkin niin täydellisiä, tekstit hauskoja sekä hyvin kirjoitettuja, ja bloggareiden ulkonäkökin on täysin kohdillaan? Pistää jo ajoittain miettimään että jaksanko minä pienen blogini kanssa edes jatkaa enää. Miksi saan tämän kuulostamaan itsemurhakirjeeltä? Taisin saada vastauksen kysymykseeni kaverilta jolle angstasin, ja tästä voisi jopa tulla uusi juttu mun sanavarastoon ja ei-niin-hauskoihin läppiin ym. paskaan jota heitän muiden naamalle. Anygays, "suomalaisten oikeus on olla melankolinen". Ehkä toi on pienimuotoista yleistämistä, mutta ottaen huomioon tän pimeyden ja paskan sään musta suomalaiset saa olla melankolisia silloin kun huvittaa.

Ja kun sanat loppuvat kesken, loppuun on hyvä heittää creepy (vai pitäiskö sanoa freeky?) biisi. Taidan olla rakastunut mustavalkoisiin videoihin.