torstai 13. joulukuuta 2012

Siivet liian suuret tähän häkkiin, ja se minua ahdistaa.

"Vie mut pois tahdon paikkaan jossa hengähtää
Ei riitä vain että sulkee silmänsä kaiken keskellä"

"Mikä on elämän tarkoitus?" Tätä lausetta mä kysyin hyvin monelta ihmiseltä vuosi sitten. Oikeesti hyvä etten mennyt joltain vastaantulijalta kysymään tätä, niin paljon asia mua mietitytti. Joku jolta kysyin asiaa viime vuonna käski lukea Douglas Adamsin kirjan Linnunradan käsikirja liftareille, ja sieltä saatiinkin vastaukseksi 42. Olin kahlannut koko kirjan läpi ja voin kertoa että hieman vitutti. Odotin löytäväni jotain oikeasti järkevää, jotain oikeita vastauksia ja mulle annettiin 42.

Mun ongelma nyt siis on se, että mä en vieläkään tiedä mikä oikeesti on elämän tarkoitus, vai onko sitä ylipäänsä ollenkaan. Tulkaa nyt herranjumala joku viisas ihminen valistamaan mua.

Elämän tarkoituksista on helppo hypätä elämän elämättömyyteen. Mä olen taas unohtanut sosiaalisen elämän jonnekin taka-alalle ja keskittynyt piirtämiseen. Tuntuu oudolta taas piirtää, ottaa se kynä käteen ja tehdä viivoja paperille. Se ei meinaan ole enää niin helppoa. Vuosi sitten mä en muuta tehnytkään kuin piirtänyt, nykyään saan oikeasti pakottaa itseni edes yrittämään ja silloinkin jälki on sen näköistä että on juosten kustu ja kepillä hämmennetty (joo älkää kysykö, äidin isän elämänviisauksia :D)
En nyt sen enempää lähde tän kuvan tarinaa teille kertomaan, mutta voisin sanoa että tää on kahden koulupäivän tulos ja silleen hutasten tunneilla piirretty stabiloita käyttäen. En oo ihan varma mitä mieltä itse oon tuosta kuvasta, jotenkin oon yllättynyt että sain edes jotakin aikaan, mutta toisaalta mua ärsyttää se että kuva ei kerro oikeastaan mitään, siinä vaan on jonkun muijan naama ja that's it.

Tuntuu siltä että olen taas menettänyt otteeni kirjoittamiseen ja puhelen tänne vaan täyttä paskaa ja säälin itseäni.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. En mä kyllä tuota kutsuisi kauniisti piirtämiseksi, mutta kiitoksia :)

      Poista
  2. elämän tarkotusta on tullu mietittyä, ehkä parempi ettei sitä tiedä. vois tulla tyhjä olo jos se onki jotai mitä ite ei oo (?) no joo. tykkään piirroksestas! kivan graafisen selkee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mäkin olen ajatellut että voisi tulla tyhjä olo jos ei "sopiskaan muottiin". Kiitoksia :)

      Poista