Vaikka nään mitä teen juoksen taas tanssien miinakentälle.

"Naamiot on meitä varten joilla on sellaiset arvet 

joiden kertomaa ei tahdo kuuluttaa"

Mä en ikinä aamulla herätessäni tiedä kenet löydän pääni sisältä. Onko siellä se haavoittuvainen mielensäpahoittaja, vaiko se kovaääninen huomionhakuinen ja elämän täyteinen lapsi. Oikeastaan mä en tiedä sitä vielä illallakaan. Mielialat ja ajatukset vaihtuu sekunnin sadasosan sisällä, eikä kenenkään psyyke voi seurata perässä ajatusten monimutkaisuutta. Mun käsketään usein rauhoittua, heti perään piristyä ja sitten lopettaa huutaminen. Mitä täällä enää saa tehdä?

Silloin tällöin yllätän itseni laulamasta teletappien tunnareita, ja puolikkaan lauseen jälkeen vaihtavan biisiä Apulannan kolmiolääkkeeseen. Puhun sienistä, imureista sekä auringosta ja hetken päästä vajoan mielikuvitukseni tyhjyyteen. Sieltä mut ongitaan ylös huutamalla nimeäni tai heilutellen kättä hämmentyneen naamani edessä. Mä olen kuullut sanat kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja alan pikkuhiljaa epäillä omaavani kyseisen sairauden. Pääni sisällä on jumalattoman suuri vuoristorata jonka kyydissä mun ajatukset ja tunteet kulkevat sekoittaen pääni lopullisesti ja ajavan mut hermoraunion partaalle. Hyvää maailmanloppua teille kaikille.

Ps. Mitä mieltä ootte bannerista?