"I'm falling all over myself
Trying to be someone else
I wish you would dare to walk me home
I don't wanna fight the world alone"
Tällä hetkellä musta tuntuu hyvältä olla kotona. Pois muiden arvostelevilta katseilta, pois tarpeesta näyttää edes siedettävältä. Katoan jonnekin melankolian syövereihin taas uudestaan ja uudestaan, meikkaan silmät mustiksi, vaihdan vaatteet mustiin ja lisään tummanpunaista huulipunaa. Tai no, en tällä kertaa. Tällä kertaa koomailen kotona shortseilla ja villapaidalla, jaloissa eriparia olevat hello kitty sukat sekä säärystin. Kyllä yksi kpl säärystimiä, syystä että en ole saanut aikaiseksi tehdä toista valmiiksi. Väsyttää liikaa, joten en jaksa välittää käynnissä olevasta koeviikosta, jonka kaksi jo tehtyä koetta saan takaisin rumalla nelosella koristeltuna. Tuskinpa tulevat kokeetkaan sujuvat yhtään paremmin.
Nyt kärsin alemmuskomplekseista lukiessani muiden mahtavia blogeja. Miten kaikkien muiden kuvat ovatkin niin täydellisiä, tekstit hauskoja sekä hyvin kirjoitettuja, ja bloggareiden ulkonäkökin on täysin kohdillaan? Pistää jo ajoittain miettimään että jaksanko minä pienen blogini kanssa edes jatkaa enää. Miksi saan tämän kuulostamaan itsemurhakirjeeltä? Taisin saada vastauksen kysymykseeni kaverilta jolle angstasin, ja tästä voisi jopa tulla uusi juttu mun sanavarastoon ja ei-niin-hauskoihin läppiin ym. paskaan jota heitän muiden naamalle. Anygays, "suomalaisten oikeus on olla melankolinen". Ehkä toi on pienimuotoista yleistämistä, mutta ottaen huomioon tän pimeyden ja paskan sään musta suomalaiset saa olla melankolisia silloin kun huvittaa.
Ja kun sanat loppuvat kesken, loppuun on hyvä heittää creepy (vai pitäiskö sanoa freeky?) biisi. Taidan olla rakastunut mustavalkoisiin videoihin.
jaksa vaa kirjotella, oot sitä paitti hyvä kirjottaaki ! (:
VastaaPoistanojoo, en mä tosissani kai tota lopettamista ajatellutkaan.. Mutta paljon kiitoksia :))
Poistamuru, et saa lopettaa blogias (; ja kohta mennää kuvailee eiks je?
VastaaPoistaokeiokei sieni :D ja juu, ois kiva saada jotain vähän laadukkaampiakin kuvia tänne kun vaan noi itseotetut loisteputkivalo paskat jotka on täysin pikselimössöö :D:D
Poista