Tänään on hyvä päivä seota

Kerran ajattelin että olisi hauskaa olla normaali. Sitten ajattelin etten tahdokaan olla normaali, koska se olisi tylsää. Nyt tiedän etten ole normaali, mutta haluan silti olla jotain muuta kuin se mitä nyt olen, mutta sen tiedän että normaalia minusta ei koskaan tule, ja hyvä niin. Silti toivoisin olevani jotain muuta kuin nyt, mutta mitä? On vaikeaa muuttua joksikin muuksi kun ei tiedä miksi haluaa muuttua. Sen tiedän että tahdon rauhoittua vähän, mutten oikeastaan. Tosin olisihan ihan okei etten joka kerta suutuspäissäni potkaise oveen reikää (tai seinään, kuten torstaina), mutta toisaalta olen kai liiankin rauhallinen.

Tänään en ole jaksanut mitään. Sängyssä olen lojunut suurimman osan päivästä tietokoneen kanssa. Yritin kyllä tehdä lumityötkin ulkona mutta kymmenen minuutin auraamisen jälkeen kiipesin katolle koomaamaan ja kuvaamaan. Vietin aikaa lojuen myös lumihangessa.

Huomenna siis pitäisi jaksaa taas kuluttaa koulun penkkejä. Periaatteessa se on hyvä asia, saanhan taas jonkinlaisen päivärytmin (se kun meni paskaksi viikko sitten kun nukuin pari vuorokautta putkeen), mutta toisaalta ei vaan jaksaisi nousta ylös sängystä ja tehdä jotain.

Lukijoita on kadonnut neljä tässä parin viikon aikana, ja ymmärrän sen aivan hyvin. Eihän tällä blogilla ole oikein enää mitään sisältöä kun kirjoittajalla ei ole riittävästi energiaa tehdä asian hyväksi mitään.

Siis daa, hiukset päin vittua

Erehdyin taas tuijottamaan internetin ihmemaailman kuvavalikoimaa muijista joilla on täydelliset hiukset. Sen jälkeen katsoin läpi omia vanhoja kuvia ja mietin mitä helvettiä mä olen ajatellut kun leikkasin hiukset lyhyiksi? Eikä riittänyt että tein sen virheen kerran. Jaksan kasvattaa hiuksia about vuoden ennenkuin vittuunnun ja leikkaan joko kaikki pois, tai lähes kaikki. Viime kerralla en sentään kaikkia leikannut pois, mutta silti kaduttaa. Ja taas alkoi ikuinen hiusten kasvatus projekti.
Viime syyskuussa mulla oli mielestäni oikein kivat hiukset, mutta perkele kun kyllästyin niihin. Ensin leikkasin toisen puolen pois, sitten blondasin ja sen jälkeen pääsi lainakarvat taas päähän. Sitten vittuunnuin teippipidennysten vaikeuteen ja sain päähäni että haluankin aivan lyhyet hiukset. Eipä muuta kun teipit irti ja sakset käteen. Ja alle tunti sen jälkeen kun ensimmäistä kertaa mietin lyhyitä hiuksia, löysin itseni tuijottamasta järkyttävää hiusmäärää lavuaarissa joka oli peräisin mun päästäni. Ja koska pelkät blondit hiukset sivusiilillä olivat mielestäni tylsät, vedin siiliin pari viivaa partakoneella, mutten taaskaan ollut tyytyväinen, vaan kävin seuraavana päivänä ostamassa violetin hiusvärin ja heitin sen päähäni. Oli muuten ensimmäinen kerta kun värjäsin itse hiukseni, ja hiukan pelotti kun väriä ei saanut mennä sivusiiliin ja peili kädessä sohin väriä takaraivoon. Ihan hyvä siitä lopputuloksesta sitten tuli, mutta nyt olen taas kyllästynyt hiuksiini.

Yllä olevassa kuvassa mun hiusten muutokset noin puolen vuoden ajalta. En osaa oikeastaan päättää mitkä oli kivoimmat, kaikissa oli jotain mikä oli ihan jees mutta tottakai kaikissa oli myös se huono puoli. Näiden lisäksi olen näyttänyt aikalailla kaikelta barbin ja narkkarihuoran välillä.
Tällä hetkellä kauppalistalta löytyy värinpoisto, kirkkaanpunainen ja musta hiusväri. Saa nähdä mitä mä niistä keksin.

Btw, multa on vähän kyselty että miksi vanhat tekstit ei enää näy ja vastaus siihen on niinkin yksinkertainen kuin kyllästyminen ja kriiseily kaikesta paskasta mitä olin kirjoittanut. Nyt jatkan vittuuntuneesti iloisesti historian esseen kirjoittamista. Saatana.

Heeeelvetin hyvin menee

Väsyttää liikaa, motivaatio blogin kirjoittamiseen ja kaikkeen muuhunkin on aivan nollissa. Haluaisin vain nukkua, perkele. Koulu menee päin helvettiä, tänään jaksoin olla yhden kokonaisen tunnin paikalla. Sekin meni enemmän tai vähemmän nukkumalla. Tämän päiväinen kokeiden palautuskaan ei ollut mikään positiivinen asia.. Nelosia, vitonen ja seiska. Ja kuviksesta nelonen ellei opettaja sitten huoli portfoliota huomenna (se piti palauttaa muutama viikko sitten). Vittusaatanaperkele.

Onneksi Iida käytännössä katsoen muuttaa meille ensi viikoksi joten saatan saada jopa jotain kuvamateriaalia tännekin kun yksin en jaksa kuvailla nykyään. Kaikki energia menee johonkin aivan muuhun, nukkumiseen yleensä.

Näin sitä koulupäivää kuuluu viettää. Hyvää seuraa, puhelin, tyyny ja viltti sekä keskittynyt ilme ja puhelin. Ja ööööööö.... South park?

Seinässäni on muurahainen ja se vituttaa mua suunnattomasti. Kiinnosti vissiin vitusti.

"It's kind of easy when you got nothing, 'cause then nothing can be taken away from you"

Eilen oli hyvä päivä. 

Tänään ei niinkään.

Oon nähny tän sairaan maailman kauneuden.

"Oon kans nähny kääntöpuolen

Miten pieni ihminen ylittää korkeimmanki vuoren

Ja pahimmanki huolen ja pahimmanki vuoden

Miten kaikki paska järjestyy huomen

Ja se mieles osataan uskoo parempaa

Pienist ilon palasist uskoo rakentaa"

Mun Iidaseni oli meillä tänään ja kerrankin kun ulkona oli suhteellisen valoisaa, käytiin leikkimässä kameralla ja muutamat ihan hyvät kuvat saatiin. Otettiin yhteensä about 900 kuvaa koko päivän aikana ja ehkä kymmenen onnistui. Onnistumisprosentti ei siis kovin korkea ole, mutta pääasia että saatiin edes muutaman onnistunut otos. Iida oli ihanasti oma itsensä kameran edessä ja malleili söpösti, mutta osasihan se ääliö vähän riehuakin. Oon ihan tyytyväinen tähän kuvasaldoon, vaikka 90% prosenttia kuvista ei ole edes julkaisukelpoisia. Ja tällä 90% tarkoitan lähinnä niitä kuvia joissa mä itse olen tai sellaisia joiden valaistus kusee ja kuvat on tärähtänyt. Eipä oo tää kuvaaminen oikein mun juttu, mutta eipä se haittaa. Aina voi oppia. Seuraavaan postaukseen koitan kerätä vähän enemmän tän päivän kuvia, koska en viitsinyt tehdä yhtä kilometripostausta jossa on miljoona kuvaa, vaan jaan kuvat kahteen erilliseen postaukseen. Osaan mm. selittää.

Kiitos Iida että leikit mun mallia tänään! ♥

Sun otteesi irtoaa, oon kiinni ja irrallaan.

"En aio tietenkään maksaa takaisin

Oon tehnyt kaikille niin ennenkin aina

Voi kai sanoo että odotan

et tapahtuis jotain

Sinä panet aina silmät kii

Mä pidän auki ne

kun tahdon nähdä kaiken"

Kaikki jotka tuntee mut edes jotenkin, tietää että kun mä saan jotain päähäni, asioiden on tapahduttava heti. Mä olen kaikki tai ei mitään ihminen, eli jos asiat ei tapahdu kuten mä haluan ja just sillä sekunnilla, saa se asia sitten jäädä kokonaan. Perjantaina vissiin mietin ekaa kertaa hiusten värjäämistä liloiksi/violeteiksi ja tänään jo hain värin. Ja tottakai heti kun pääsin himaan se väri pääsi päähän. Oli muuten ensimmäinen kerta kun värjään itse hiukseni, mutta ihan jees nää kai on. Ainoo "vapaapäivä", on korvan takana siilin vieressä. Not nice.. Mutta senkin saa korjattua seuraavalla värjäyskerralla

Noi on nyt vissiin osittain mustat, osittain violetit. Tai lilat. Mitä eroo niillä ees on..? Anygays, oon ihan tyytyväinen varsinkin kun ottaa huomioon että värjäsin itse sen kummempia miettimättä. Ja sain värin päähän maalaamatta vessan seiniä hiusvärillä, ihan hyvä suoritus siis ettenkö sanoisi.

Ja jooo, sitten vielä kuva siitä vapaapäivästä. Nyt kyllä ottaa vähän päähän että jäi tommonen.

Mutta jeps, mitäs mieltä te ootte? 

Next time you point a finger i might have to bend it back or break it off.

"Fuck society. Fuck normality. Get piercings. Get tattoos. Do drugs. Get high. Drink ‘till you pass out. Have sex. Love with all your heart. Play the music loud. Live your fucking life. Fuck what people expect of you. Do what makes you happy."

Ruotsin koe, mutakakku-piknik keskellä talvea prisman pihalla, naurua über seksikkäälle vanhalle papparaiselle hesellä, yleistä riehumista ja pahennuksen aiheuttamista, vanhoja autoja, pepsi maxia  vaaleanpunaisesta "best mom"-mukista, sekä hiuksiin taas jotain pientä kivaa. Näistä on minun perjantaini tehty.

Elikkäs leikin vähän isän partakoneella ja lyhensin vähän koko siiliä ja sitten vedin pari randomia viivaa siihen. Seuraavana olis vuorossa hiusten värjäys. Ehkäpä sellanen jännä violetti. Ton siilin jätän varmaankin ton väriseksi koska se kuitenkin kasvaa aika nopeesti ja ei oo kiva jos siinä on sitten puolet omaa väriä ja puolet lilaa/violettia what everrrr, if you know what i mean.

Tällä hetkellä mun hiukset on omasta mielestäni ihan jees. Mutta tarviin näihin just jonkun kivan värin etten näytä tylsätä pikkupojalta kouluaamuina kun en jaksa meikata ja vedän vaan pipon päähän. Maski naamassa näytänkin jo ihan siedettävältä, vähän vähemmän pikkupojalta ehkä.

Fiilikset mutakakku-piknikillä. En edes tiedä miksi olin sad ja miks Linda vammas. Ja jebouskis se on puhelinlaatu ja blogger ei kyllä paranna asiaa yhtään. Seksikkyyden multihuipentuma.

Nyt aloitan Requiem for a dreamin alusta koska keskittyminen on mennyt tän blogin kirjoittamiseen eikä leffan katseluun. Jos sitä vähän teetä keittäis leffakaveriks kun ketään muutakaan en varmaan jaksa katsella nyt.

You know I'm ill, so hit me like a man.

En ole varma pitäisikö minun kirjoittaa avoimesti tunteistani, onnellisuudesta, pahasta olosta, masennuksesta, epätietoisuudestani, vaiko vain vaieta asiasta siinä pelossa että minut lokeroidaan, kivitetään henkisesti ja polttomerkataan niin että en ikinä pääse eroon leimasta, joka olisi mahdollisesti tämä: huomiohuora. Joten ainakin toistaiseksi taidan jakaa tähän blogiini vain niitä hieman turhanpäiväisempiä asioita, jotka eivät varmaankaan kiinnosta oikein ketään mutta samapa tuo kai. Ehkä joku kaunis päivä uskallan kertoa asioita vähän tarkemmin.

Mutta tähän päivään: koko päivä on mennyt koomatessa sängyssä dataillen ja syöden mustikkapiirakkaa ja pullaa, sekä pelaten perunapeliä kuten yksi urpå kutsuu tuota Pou tsydeeminä jota hakataan puhelimella. Minun Pouni on pinkki. Pou ei siis ole peruna koska pinkkejä perunoita ei ole olemassakaan. Ja jälleen kerran ajatukseni lähtivät laukkaamaan ja kuvittelen pinkin Pou perunani hyppimässä pilvien ja lentokoneiden päällä keräten kolikoita.

Ja nythän on koeviikko, tarkoittaen sitä että mun pitäisi olla lukemassa ruotsin ja englannin kokeisiin, sekä kirjoittaa kuviksen portfoliota, mutta ei. Hakkaan vieläkin perunapeliä ja huomenna varmasti mietin että minkä vitun takia koe meni huonosti. No, se on kai sen ajan murhe. Nyt ei vaan jaksa. Kirjoittelen mielummin kaikkea turhanpäiväistä bloggeriin, sekä tuijotan söpöjä kuvia tumblrista ja weheartitista.

Btw. Yritin totutella näihin hiuksiin eilen joten kamerahuorasin hetken ja sain yhden ihan ok kuvan. Taustalle meinasin muoksia sateenkaaria mutta koska näytän kuulemma nyt jo pieneltä homopojalta, jätin sen suosiolla tekemättä. Sen sijaan taustasta tuli pinkki. So gay..

"SUN PITÄÄ HUUTAAAAAA!"

"Huuda, huuda ilosta

Huuda, huuda vapaudesta ja

Huuda, huuda onnesta

Ja sä voit jatkaa valehdellen

Tai sä voit tietää totuuden"

Tässä muutama kuva tältä viikolta. Tänään olisin saanut parempiakin kuvia mutta kamerasta loppui akku kesken peltoreissun. Oli muuten helvetin kylmä vaikka eihän ulkona ole pakkasta paljon paskaakaan. Tästä päivästä ei jää mieleen muuta kuin hymyttömät kasvot, reissu keskelle peltoa ja käsky "HUUDA!"

En huutanut.

Now and again we try just to stay alive.

"No one will ever see
This side reflected
And if there's something wrong
Who would have guessed it
And I have left alone
Everything that I own
To make you feel like
It's not too late
It's never too late"

Pitäisi tehdä ruotsin säälittävän mittaista (60-70 sanaa) kirjoitelmaa, mutta kun ei. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Väsyttää vituttaa ahdistaa ja on nälkä. Perkele. Kouluun jaksoin sentään raahautua. Tunneille en. Koulumotivaatio pahasti hukassa ja koeviikko on kai jo ensi viikolla, en oikeastaan tiedä. Vittu. Kamera on täynnä kuvia jotka pitäisi muokata ja laittaa blogiin mutta kun ei vaan jaksa. Ei huvita. Minne kaikki mun ylimääräinen energia on kadonnut? Hyvä kun jaksan edes pysyä hereillä. Tekisi mieli leikata hiukset pois.

 

Ehkä saan otettua itseäni niskasta kiinni ja menen tekemään keskeneräiset kuviksen työt, että pääsisin edes siitä kurssista läpi.