Kerran ajattelin että olisi hauskaa olla normaali. Sitten ajattelin etten tahdokaan olla normaali, koska se olisi tylsää. Nyt tiedän etten ole normaali, mutta haluan silti olla jotain muuta kuin se mitä nyt olen, mutta sen tiedän että normaalia minusta ei koskaan tule, ja hyvä niin. Silti toivoisin olevani jotain muuta kuin nyt, mutta mitä? On vaikeaa muuttua joksikin muuksi kun ei tiedä miksi haluaa muuttua. Sen tiedän että tahdon rauhoittua vähän, mutten oikeastaan. Tosin olisihan ihan okei etten joka kerta suutuspäissäni potkaise oveen reikää (tai seinään, kuten torstaina), mutta toisaalta olen kai liiankin rauhallinen.
Tänään en ole jaksanut mitään. Sängyssä olen lojunut suurimman osan päivästä tietokoneen kanssa. Yritin kyllä tehdä lumityötkin ulkona mutta kymmenen minuutin auraamisen jälkeen kiipesin katolle koomaamaan ja kuvaamaan. Vietin aikaa lojuen myös lumihangessa.
Huomenna siis pitäisi jaksaa taas kuluttaa koulun penkkejä. Periaatteessa se on hyvä asia, saanhan taas jonkinlaisen päivärytmin (se kun meni paskaksi viikko sitten kun nukuin pari vuorokautta putkeen), mutta toisaalta ei vaan jaksaisi nousta ylös sängystä ja tehdä jotain.
Lukijoita on kadonnut neljä tässä parin viikon aikana, ja ymmärrän sen aivan hyvin. Eihän tällä blogilla ole oikein enää mitään sisältöä kun kirjoittajalla ei ole riittävästi energiaa tehdä asian hyväksi mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti