Viime syyskuussa mulla oli mielestäni oikein kivat hiukset, mutta perkele kun kyllästyin niihin. Ensin leikkasin toisen puolen pois, sitten blondasin ja sen jälkeen pääsi lainakarvat taas päähän. Sitten vittuunnuin teippipidennysten vaikeuteen ja sain päähäni että haluankin aivan lyhyet hiukset. Eipä muuta kun teipit irti ja sakset käteen. Ja alle tunti sen jälkeen kun ensimmäistä kertaa mietin lyhyitä hiuksia, löysin itseni tuijottamasta järkyttävää hiusmäärää lavuaarissa joka oli peräisin mun päästäni. Ja koska pelkät blondit hiukset sivusiilillä olivat mielestäni tylsät, vedin siiliin pari viivaa partakoneella, mutten taaskaan ollut tyytyväinen, vaan kävin seuraavana päivänä ostamassa violetin hiusvärin ja heitin sen päähäni. Oli muuten ensimmäinen kerta kun värjäsin itse hiukseni, ja hiukan pelotti kun väriä ei saanut mennä sivusiiliin ja peili kädessä sohin väriä takaraivoon. Ihan hyvä siitä lopputuloksesta sitten tuli, mutta nyt olen taas kyllästynyt hiuksiini.
Yllä olevassa kuvassa mun hiusten muutokset noin puolen vuoden ajalta. En osaa oikeastaan päättää mitkä oli kivoimmat, kaikissa oli jotain mikä oli ihan jees mutta tottakai kaikissa oli myös se huono puoli. Näiden lisäksi olen näyttänyt aikalailla kaikelta barbin ja narkkarihuoran välillä.
Tällä hetkellä kauppalistalta löytyy värinpoisto, kirkkaanpunainen ja musta hiusväri. Saa nähdä mitä mä niistä keksin.
Btw, multa on vähän kyselty että miksi vanhat tekstit ei enää näy ja vastaus siihen on niinkin yksinkertainen kuin kyllästyminen ja kriiseily kaikesta paskasta mitä olin kirjoittanut. Nyt jatkan

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti