torstai 5. syyskuuta 2013

I'm so happy, cause today I found my friends, they're in my head

Lähipäivinä olen kuunnellut paljon Nirvanaa, The Pretty Recklessiä sekä My Chemical Romancea. Ja rakastan niiden kaikkien musiikkia. Yleensä musiikissa mulle on tärkeää ne sanat, mutta näiden kohdalla ei aina tarvitse edes kuunnella sanoja sillä jo musiikilla itsellään saa viritettyä itsensä siihen tilaan jossa on mahdollista saada aikaan jotain mahtavaa. Joko helvetin hienoa tekstiä asioista joilla on merkitystä (itselleni ainakin), nättiä jälkeä paperille kynällä, tai sitten ehkä lempi asiani; vaatteiden tuunaus. Nykyään jaksan hyvin harvoin tehdä mitään itse sillä pelkään pettyväni työni tulokseen, mutta tänään sain aikaiseksi hakea himasta ratkojan jolla saan esimerkiksi yhdet kamalat farkut revittyä mukavamman näköisiksi ja ehkä reijät maihareihin jotta saan niittejä kiinni niihin. Himottaisi muutenkin alkaa ompelemaan taas, mutta jotenkin en vain saa aikaiseksi. Ysillä oli helpompaa kun oli neljä tuntia käsitöitä viikossa ja kunnon koneet ja paras opettaja (Kakku oot ihana♥) ja motivaatio asioiden aikaansaamiseen oli huomattavasti parempi. Mutta tässä nyt jotain mitä oon saanut aikaan koulussa joskus, ja pakko sanoa että oon aika tyytyväinen. En olis ikinä uskonut että osaan ilman valmiita kaavoja tehdä lompakkoa, laukkua tai meikkipussia. Ja näiden tekemisestä on siis about puoltoista vuotta aikaa, ja kyllä huomaa että aika samanlainen maku mulla on ollut jo pitkän aikaa. Niittejä, mustaa, nahkaa, valkoista, ketjuja..... Tosin jos nyt saisin valita olisin varmasti keksinyt jotain muuta tuohon lompakkoon kuin rusetin.


Okei ööö, miten helvetissä päädyin kirjoittamaan käsitöistä kun oli tarkoitus kirjoittaa helvetin hyvästä musiikista...? Noh, ehkä ensi kerralla.. Mutta nyt jos saan itseäni niskasta kiinni ja alan oikeasti taas tuunailla/tehdä vaatteita niin varmasti näytän niitä täälläkin jos olen tyytyväinen aikaansaannokseeni. Nyt pidän pienen yksityisen tauon elämästä ja käyn hengittämässä raikasta ulkoilmaa filtterin läpi ja alan piirtää. Hyvää yötä öhlömönkiäiset♥

ps. 5mm! ♥

2 kommenttia:

  1. sul on ihana tyyli ja hiukset ja lävistykset ja oot muutenki tosi nätti!:)

    oon itekki just alotellu blgoia, jos jaksat kurkata:)
    http://unbreakablebeat.blogspot.fi/

    VastaaPoista