You're always looking for something to sniff, smoke, or swallow.

"And your parents noticed your thinning face,
all the weight you lost--
all the weight you are losing"

Väsyttää, en jaksaisi meikata kasvoille sitä maskia joka peittää todellisen minäni ja juosta bussille määränpäänäni koulu. Hiuksista kuultaa oranssi läpi, meikit on aina yhtä sotkua, hiukset sekaisin silmillä ja korvakorut hukassa. Miksen saa vain nukkua?

Eilen sentään oli hyvä päivä.

I told you to be patient and I told you to be fine.

"She lives in a fairytale

Somewhere too far for us to find

Forgotten the taste and smell

Of the world that she's left behind"

Kahden värinpoiston, yhden blondauksen, sekä kolmen hopeashampoo käsittelyn jälkeen hiukset on edelleen päässä, ja paremmassa kunnossa mitä olisin kuvitellut. Yllättävän vaaleat näistä tuli, vaikkakin latvat on melkein valkoiset, samoin tyvi, mutta se keskiosa onkin oranssi/keltainen tai jsp.. Eipä täs mitään, pipo päähän vaan ja kiitän luojaa kampaamotasoisista hopeashampoista. Pidennykset laitan päähän varmaan ensi viikon aikana, kunhan oon saanut omista hiuksista tarpeeks vaaleet. Vähän kyllä harmittaakin olla taas blondi kun kuulin perjantaina että punapäät on kuumempia. No mitäs pienistä.

Siivet liian suuret tähän häkkiin, ja se minua ahdistaa.

"Vie mut pois tahdon paikkaan jossa hengähtää

Ei riitä vain että sulkee silmänsä kaiken keskellä"

"Mikä on elämän tarkoitus?" Tätä lausetta mä kysyin hyvin monelta ihmiseltä vuosi sitten. Oikeesti hyvä etten mennyt joltain vastaantulijalta kysymään tätä, niin paljon asia mua mietitytti. Joku jolta kysyin asiaa viime vuonna käski lukea Douglas Adamsin kirjan Linnunradan käsikirja liftareille, ja sieltä saatiinkin vastaukseksi 42. Olin kahlannut koko kirjan läpi ja voin kertoa että hieman vitutti. Odotin löytäväni jotain oikeasti järkevää, jotain oikeita vastauksia ja mulle annettiin 42.

Mun ongelma nyt siis on se, että mä en vieläkään tiedä mikä oikeesti on elämän tarkoitus, vai onko sitä ylipäänsä ollenkaan. Tulkaa nyt herranjumala joku viisas ihminen valistamaan mua.

Elämän tarkoituksista on helppo hypätä elämän elämättömyyteen. Mä olen taas unohtanut sosiaalisen elämän jonnekin taka-alalle ja keskittynyt piirtämiseen. Tuntuu oudolta taas piirtää, ottaa se kynä käteen ja tehdä viivoja paperille. Se ei meinaan ole enää niin helppoa. Vuosi sitten mä en muuta tehnytkään kuin piirtänyt, nykyään saan oikeasti pakottaa itseni edes yrittämään ja silloinkin jälki on sen näköistä että on juosten kustu ja kepillä hämmennetty (joo älkää kysykö, äidin isän elämänviisauksia :D)

En nyt sen enempää lähde tän kuvan tarinaa teille kertomaan, mutta voisin sanoa että tää on kahden koulupäivän tulos ja silleen hutasten tunneilla piirretty stabiloita käyttäen. En oo ihan varma mitä mieltä itse oon tuosta kuvasta, jotenkin oon yllättynyt että sain edes jotakin aikaan, mutta toisaalta mua ärsyttää se että kuva ei kerro oikeastaan mitään, siinä vaan on jonkun muijan naama ja that's it.

Tuntuu siltä että olen taas menettänyt otteeni kirjoittamiseen ja puhelen tänne vaan täyttä paskaa ja säälin itseäni.

Sometimes I just can't shut the hell up.

"Puhu mitä puhut 

mut juoksemista älä lopeta

Vaikka suunta puuttuu

Sano mitä sanot

ei historia meitä opeta

Tuskin reitti muuttuu"

Jokainen, joka on joskus värjännyt hiuksensa punaiseksi on varmasti tajunnut kuinka vaikea sitä väriä on ylläpitää. Kyllähän mäkin sen tiesin viimeksi kun punaista väriä alettiin päähän kaatamaan, että uutta väriä täytyy heittää päähän jo parin viikon päästä jos haluaa että se pysyy kirkkaana. Mä olen jo vähän aikaa kuolannut kahden (mun mielestä jumalallisen) naisen hiuksia ja tullut siihen tulokseen että vitut tästä, musta tulee blondi taas. Onhan nää punaset ollut ihan jees, ainakin sen ekan viikon värjäyksen jälkeen.

Aluksihan mulla oli siisti emofleda, sitten en enää jaksanut laittaa hiuksia ja kuljin kulahtaneet vaalean oranssit hiukset lytyssä pipon alla. Sen jälkeen leikkasin toisen puolen hiuksistani pois ja nyt haluan värjätä hiukset blondeiksi ja heittää pidennykset taas päähän. Mä en taas tiedä mikä mun ongelma on kun en tiedä mitä mä haluan, tällä hetkellä tiedän vain että Taylor Momsenin tai Sara Fabelin hiukset ois ihan mahtavat ♥

Oon mä joskus ollut ihan nättikin. Kuvassa näkyviin hiuksiin vielä 15 senttiä lisäpituutta ja toinen puoli hiuksista pois niin ollaan siinä pisteessä mihin haluankin näiden hiusten kanssa. Heti kun saan rahaa alkaa helvetillinen hiustenvärjäys prosessi (muutama värinpoisto, vaalennus, hopeashampoo...), sen jälkeen hiuslisäkkeistä täytyy irrottaa vanhat teipit ja laittaa uudet tilalle ja takaisin päähän. Viimeksi tähän prosessiin meni koko viikonloppu, ja silloinkin värjättiin vain tumma tyvi pois. Tällä kertaa pitää saada tää punainen irti. Ei tässä voi muuta sanoa kuin VOI VITTU!

Btw taidan olla kofeiininarkki, sillä aamu ei lähde käyntiin ilman kahvia tai energiajuomaa (oon jonne♥).

Somebody mixed my medicine.

"You are driving me into manic

You can't break me out of my habits

I never will be you 

I hate that you're breathing

So leave me alone I'm an addict"

Minne mennä kun ei ole paikkaa jossa tahtoisi olla? Kun muut elävät omaa elämäänsä, etkä itse edes muista omistavasi sellaista? Kun päiväsi kohokohta on se kun saat inspiraation piirtää jotain, ja pystyt jopa katsomaan aikaansaannostasi pidempään kuin viisi sekuntia vihaamatta sitä?

Mä olen taas kuluttanut aikaani internetin ihmeellisessä maailmassa, ja löytänyt upeita elokuvia sekä selannut upeita blogeja. Ja taas se iski: alemmuuskompleksi. Ahdistus siitä mitä olen ja mitä en ole. Minä olen liikaa, silti liian vähän. Liian kovaääninen, silti liian hiljainen.

En saa enää kunnollista tekstiä aikaan, anteeksi siitä. En halua huomenna kouluun. Tahdon jäädä kotiin suunnittelemaan muodonmuutostani, enkä lukion käytäville eksyttämään itseäni oikeasta itsestäni. En tahdo hukata itseäni valtavaan ihmismereen ja kadota iäksi. Haluan jäädä tänne ja rakentaa oman pienen majan vaatekaappini nurkkaan ja nukahtaa ainiaaksi. Taidan olla seonnut.

Saattaa olla että palaan taas pian tuttuun ja turvalliseen vaaleaan hiusväriin..

Nails nails nails.

Tää päivä onkin kulunut geelikynsiä väsäillessä, äitiä meikatessa, tatskoja ja lävistyksiä kuolatessa sekä tottakai Gleetä tuijottaessa. Aloitin kynsien tekemisen jo aamupäivästä ja nyt kun kello on yli yhdeksän illalla, mulla on tipit liimattu, leikattu ja viilattu viiteen kynteen ja valmiit kynnet lakattu. Oon ylpee itsestäni jos saan edes tipit laitettua kaikkiin kynsiin tän päivän aikana. Geelaamisen jätän suosiolla huomiselle. Mulla ei nyt ole mitään tän tähdellisempää asiaa tällä hetkellä, joten heitän vielä pari kuvaa kynsistä jotka oon joskus väsännyt.

Huomatkaa ensimmäisen kuvan maailman toisiksi paras hajuvesi (paras on ck one), ihan rakkauskamaa :)

Suhteellisen köyhä ja pinnallinen postaus (ihQ, onx kynnet hyvin???), mutta kai mä saan jossain vaiheessa jotain sisältörikkaampaakin tänne.. Mutta noniin ihmiset, nyt sit jotain elämää tonne kommenttiboksin puolelle! Vaikka jotakin ihan randomia ja turhaa, on hiukan turhauttavaa kirjoittaa julkista blogia, jolla on 41 lukijaa (ainiin, kiitos teille kaikille 41:lle ihanaiselle!♥), mutta vain kolme teistä kommentoi. Sad face :(

I know I'm alive but I feel like I've died.

Eilen mun materiaonnellisuus oli huipussaan vaikkakin ostin vain kaikkea pientä ja turhaa. Mutta on kivaa taas ainaisen hetkellisen rahattomuuden jälkeen hemmotella itseään ihan vaan tuhlaamalla rahaa turhiin asioihin, kuten strasseihin sun muuhun tilpehööriin, joilla koristelin tuon kivsun peltipurkin joka sisältää salaisuuksia. Ostin myös venytyskoruja kaveriltani (2, 4, 5, 8 ja 10mm) ja pienin niistä pääsi heti korvaan, enkä jaksa odottaa että saan venytettyä kymppiin asti ja vaihdettua johonkin hauskaisaan tunneliin. Tajusin myös että tarvitsen kipeästi uusia korviksia, koska haluun kummatkin korvat täyteen niitä ja mulla on nyt jo kolme tyhjää paikkaa korvissa joista puuttuu korut. Ja haluan myös indun, ei kukaan tahtois maksaa sitä mulle? Anygays, ostin myös ihanan kynsilakan josta en muistanut ottaa kuvaa, mutta ehkä teen geelit kynsiin kun saan ostettua kynsiliiman, ja lakkaan ne uudella lakallani. Ja tuollaiset söpöt irtoripset ostin myös, ihan vain ajatellen ensi viikon lukiobileitä. Ajattelin kerrankin näyttää naiselta ja niin ees päin. Viimeinen kuva onkin vaan joku moi-olen-Monica-ja-yritän-näyttää-söpöltä kuva.

Loppuun vielä netistä bongattu kuva joka kuvaa oikein hyvin mun tän hetkisiä fiiliksiä. Mun on pakko lisätä se tänne, jotta mä muistan että tää tyhjyys jota mä tunnen usein ei ole mikään maailmanloppu. Lopulta se tyhjyys muuttuu joksikin tunteeksi, ihan sama miksi. Pääasia on että sitten tuntee taas jotain. Eilen mä muutin tyhjyyteni suruksi ja itkin ensimmäistä kertaa kunnolla varmaan koko vuoden aikana. Ps. Gleen henkilöt kuvassa syystä että parhautta♥

we♥it

Hey where is the kid with the chemicals?

"Mä en jaksa keittoo enää

Mä en jaksa paskaa läpän heittoo enää

Mä en jaksa sikiöasentoo alla peiton enää

Mä en jaksa sitä enää"

Ohuesti harmittaa, kun tajuaa aloittaneensa saman postauksen noin seitsemän kertaa uudestaan koska ei ole tyytyväinen tekstiinsä. Kyllä, on oikein mukavaa olla perfektionisti. Tekisi mieli vetää ylisuuri villapaita päälle ja mennä takan eteen nukkumaan. Käpertyä siihen lattialle ja ottaa vaikka yksi kpl tuollaisia lihavia kissoja viereeni lämmittelemään ja koomaamaan. Josko ne aivotkin sitten sulaisivat hiukan siitä syväjäästä? 

Olo on jotenkin raskas, silti hirmuisan kevyt, aivan kuin mua ei olisi enää ollenkaan. Osa minua haluaa huutaa, osa vajota maan alle ja osa alkaa elää kunnolla. En taida jaksaa mitään edellämainituista. Tällä hetkellä olon saisi paremmaksi kuuma kaakao, villapaita, sekä hyvä cd soimaan taustalle kun harjoitan henkistä kuolemaani ja ylösnousemista, sillä tänään päätin että olen Jumala. Huomaan joka päivä sekoavani vain enemmän ja enemmän. Kuljen ulkona joko flegmaattisena tai sekaisin onnesta, silti välittämättä oikein mistään, paitsi seuraavasta röökistä. Säälittävää, eikö? Tekstini muuttuvat yhä hullummiksi, aivan kuin eläisin jossain omassa maailmassani ja kertoisin satuja siitä, like Alice in the wonderland, u know?

Ps. Rei'itin rustoani tänään<3

Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin.

Koitin taikoa itsestäni ihmisen näköisen meikeillä, enkä oikein tiedä onnistuinko yrityksessäni. Onneksi eilen löytyneet lasit auttoivat edes osittain piilottamaan tätä pärstää. Tosin ne päässä en uskaltanut katsoa peiliin koska ei ikinä tiedä mikä sieltä katsoo takaisin. Kuitenkin ulkona ollessani tajusin tarvitsevani paljon suuremman kaulahuivin, sellaisen jonka saa kiedottua kaulan ympäri pariin kertaan ja heitettyä pään yli silleen jännästi. Uuden huivin lisäksi tarvitsen pipon ja lapaset, tuolla pihalla on meinaan helvetin jäätävä ilma. Säärystimetkin olis oikein mukavat. Huivin ja säärystimet saan itse väsättyä kunhan hankin langat, mutta pipo ja lapaset menee ihan liian vaikeeks mulle, koska oon vaan hiukan hidas oppimaan mitään uutta. 

Tuollaiset säärystimet olen jo tänä talvena väsännyt siskolle. Noiden tekemisestä se himo tehdä omatkin kasvoi.

Kuten huomaatte, tämä postaus on taas yksi niistä "haluan kirjoittaa mutta inspis on kateissa ja aihettakaan ei ole, kirjoitanpas jostain täysin turhasta", joten tämän sisältö on vähän mitä on. Toivottavasti löydän inspiksen tähän bloggaamiseen vielä jostain.

Kai ehjin siivin me vielä joskus liidetään.

"Pienenä barbit riisuttiin

ja ullakolla mentiin naimisiin

Päivällä esitän normaalii

ja leikin et oon elämässä kii"

Mua on ärsyttänyt toi vanha banneri jo jonkin aikaa ja tänään sitten sain aikaiseksi väsätä uuden. En nyt tiedä onko tuo yhtään parempi, mielikuvitus ainakin on puuttunut tuota tehdessä. Mielikuvitukseni varmaankin katosi jonnekin samalla kun sulatin aivojani syväjäästä. En voi muuta sanoa kuin sen, että Suomen sää on suhteellisen perseestä. Tosin, saapahan käyttää villasukkia ilman että ihmiset kummastelevat, kesällä kun villasukkien käyttö kyseenalaistetaan aika vahvasti.

Eksyin taas aiheesta uusi banneri aiheeseen villasukat. Vain mun aivoilla pystytään keskittymään johonkin täysin epäolennaiseen asiaan. Tuokaan ei ollut täysin totta, kai täällä on muitakin joiden keskittymiskyky on hieman huono? Asia, josta tulin tänne taas kirjoittamaan, on kuitenkin blogin uusi nimi "Follow dreams not orders", koska edellinen nimi "Sleep all day party all night" ei oikein kuvannut mua, mun elämääni, eikä tämän blogin sisältöä niin hyvin kuin tämä uusi. Tokihan kaikille on selvää, että vittuako ketään kiinnostaa kuunnella kiltisti toisten käskyjä kun olisi se omakin elämä elettävänä. Voi olla että mä olen kasvanut ihmisenä hiukan, sillä ennen mun elämääni oikeasti kuului vain se bilettäminen, mutta nyt osaan keskittyä paljon tärkeämpiinkin asioihin, kuten unelmiini.