As you leave me please would you close the door And forget what I told you

"Try to stop my hands from shaking

Something in my mind's not making sense

It's been a while since we've been all alone

I can't hide the way I'm feeling"

Piirtelyä, korvien venytystä (tällä hetkellä korvissa 3mm ja 4mm ♥) sekä hiusten kanssa säätöä. Niistä on viime päiväni tehty. 

Eilinen oli ihan hyvä päivä, vaikkakin lensin ulos yhdeltä kurssilta, vietin aamupäivän bemarissa joka vaikutti enemmänkin röökikopilta, kävin himassa leikkaamassa nurmikon ja sain siitä selkäni kipeäksi, sekä nauroin itselleni kun tajusin taas selittäväni kaikkea täysin älytöntä. Ei sentään tarvinnut nauraa yksin, kaikilla muillakin tuntui olevan hauskaa kuunnella mun juttuja. 

Tänään suunnitelmiin kuuluu loppujen pidennysten teippaaminen päähän, yksi tunti koulua, yleistä lagimista ja toivottavasti lävistyskorujen tilaamista. 

Just trust me when I say I'm in control

Pelkään että mun blogista tulee yksi niistä angstisista blogeista joissa puhutaan joka postauksessa siitä miten asiat on sujunut esim. masennuksen tai syömishäiriön tai jonkin muun vastaavan kanssa. Älkää käsittäkö väärin, arvostan myös niitä blogeja, mutta itse en haluaisi että tästä tulee sellainen jossa jokainen uusi postaus alkaa näin: "Heippa! Tänään on ollut hyvä/huono päivä, kaikki on loistavasti/päin vittua, ja viiltelyn suhteen todella hyvin/aivan kontrolloimattomissani". En jaksaisi jokaisessa postauksessa kertoa kuinka vaikeaa on elää masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa, asua laitoksessa yms yms yms, vaikka ne kuuluvatkin arkeeni. Tähän blogiin kuuluisi sisältyä ajatuksiani myös paljon laajemmalta alueelta kuin yhyy, masennus!!1 Ääh, ajatuskatkos ja unenpuute. Tämäkin avautuminen johtuu vain siitä että monet tuttuni kehuvat käsiäni nykyään todella usein kauniiksi (verrattuna siihen mitä ne joskus olivat) nyt kun niissä ei ole uusia jälkiä, ja tuo yllä oleva kuva sai mut miettimään arpia.

Yhteenveto: koen olevani suhteellisen hyvässä kunnossa (siltä osin etten harrasta enää suoraa itsetuhoisuutta), vaikka yleensä väsyttääkin jne. Nyt toivoisin pystyväni jatkamaan postailua suht normaalisti ilman että käsittelen joka tekstissä arpia ja pahaa oloa. Se nyt vain on sattunut olemaan enemmän esillä tässä kesän aikana. Seuraavissa postauksissa tulee toivottavasti olemaan enemmän juttua kynsistä, hiuksista, koruista, lävistyksistä, musiikista, meikeistä, tatuoinneista, piirtämisestä, kissoista ja vittu vaikka hattaroista jos sille päälle satun. Perkele.

Loppukevennykseksi, sanokaa hei mun uudelle kaverille!

Te, jotka ette hahmota kuvan pointtia, siinä on ikäänkuin joku helvetin olio. Huulikorut toimii silminä ja huulet ihan sen olion suuna. Tajusin siis jo toistamiseen että hulluilla on halvat huvit (ensimmäisellä kerralla tajusin asian siinä vaiheessa kun kaiversin veitsellä natsimerkin margariinipurkkiin). Päivän kuulluin sana on ehdottomasti "VITTUSAATANAPERKELE", terveisin rakas ohjaajani, pus vaan sinne ♥ Ah, ihanaa olla kotona.

You're in ruins

 "When you're at the end of the road

And you lost all sense of control

And your thoughts have taken their toll

When you're mind breaks the spirit of your soul"

Nukkuminen. Seriously, maailmassa ei ole helpompaa asiaa. Minkä helvetin takia se sitten on niin saatanan vaikeeta mulle? Enpä muista koska olisin viimeksi nukkunut kunnolla. Ainakaan ilman ylimääräisiä pillereitä. Sehän tästä vielä puuttuikin että pitäisi palata napsimaan jotain unilääkkeitä. Been there, done that, eli ei kiitos enää.

Vaikka joskus onnistuisinkin nukkumaan tarpeeksi, en silti jaksa tehdä mitään. Oon aivan lopussa koko ajan ja kaikki on liian vaikeeta. En jaksa olla kokonaisia koulupäiviä paikalla vaikka mulla olisi vain kaksi tuntia per päivä. Ei vaan kykene. Tänään raahauduin yhdelle tunnille vähän ennen kahtatoista ja sen tunnin jälkeen lähdin takaisin laitokseen koska ei koulunkäynnistä tullut yhtään mitään. Näin mun päivät on kulunut lähiaikoina. Paitsi vaan etten ole päässyt edes yhdelle tunnille. Huomenna pitää jaksaa sotkea pyörällä kouluun 20min koulupäivän takia. Perkele mikä vitutus.

Everytime you see a rainbow God is having gay sex

"Ne sanoo mulle

Tää on nyt sun todellisuus

Tää on nyt sitä, tässä kaikki,

Tää on lopullisuus

Tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan"

Täs mä fiilistelen uutta tukkaa keskellä yötä kun pitäis nukkua. Mut oli pakko fiilistellä kun kolmen päivän värjäämisen, leikkaamisen, teippaamisen ja liimaamisen työn tulos näkyy nyt tässä. Ja oon ihan tyytyväinen. 

Näytän kuulemma kamalan surulliselta. Mutta en mä ole surullinen, en tänään. Kai.

You know that I'm a crazy bitch, I do what I want when I feel like it

Hei ihmiset me eletään vuotta 2013, eikös nyt jo pitäisi hyväksyä aikalailla kaikenlaiset itsensäilmaisu keinot sun muut? Itse oon huomannut että asia ei todellakaan ole näin. Mua katotaan kieroon kadulla joskus hiusten takia, joskus käsien, joskus vähän minkä takia vaan. Kyllä, mulla on lävistyksiä, sivusiili(t), arpia kroppa täynnä.. Mutta nää asiat kertoo vain siitä että mä yritän olla oma itseni ja tehdä niinkuin itse haluan, ja arvet kertovat siitä että mulla on menneisyys.

 Lävistykset on osa mua, eikä mulla ole aikomustakaan ottaa niitä pois vaikka eräät niin haluaisivatkin. Sama pätee hiuksiin ja arpiin. Teen hiuksilleni just sen mitä itse haluan ja annan arpien näkyä jos siltä tuntuu. En mä jaksa peitellä niitä kun ei ne siitä mihinkään katoa. Joskus kun kädet on parantunut tarpeeksi otan todennäköisesti tatuointeja siihen päälle ja peitän ne sillä, mutta siihen asti se on sitten voivoi jos joku ei kestä katsoa niitä. Laittakoot vaikka silmät kiinni.

Mä olen mitä olen enkä muuksi muutu. Koittakaa kestää. 

Ei mulla muuta.

Ulkonäkö suojaa sukupuolitaudeilta

Haluan tatuoinnin. Haluanhaluanhaluan. Haluan! 

Toi teksti olis niin kiva tuossa kyljessä. Perkele, se on pakko saada. Ja kun mä jotain päätän, se myös toteutuu. Kukaan ei usko että saan säästettyä tarvittavat rahat tuohon tekstiin mutta mä aion saada ne kasaan. 

Voisin alkaa masentuneeksi ja yksinäiseksi mummojenpotkijanarkkariksi. Eiku mitä? 

Tupakointi lyhentää savukettasi

Vitut vihanneksista, mä syön lääkkeitä. Puoli kiloa päivässä dindindin.

The pain won't last forever c'moon let me kiss it better

I'm not much but I'm all I have

"käsi O__O" 

"jos käsi on tollane ni suosittelisin jotai hoitoo..." 

"en ehdottele mitää hoitoo tms, ei oo mun asia, mutta tälläset kuvat ei mun mielestä kuulu nettii" 

"ootko sä ihan sekasi ? miten edes kehtaat lisätä tommosia kuvia..." 

"kyl mä epäilen jonkun verran et toi on enemmän sekasi ku se pystyy tekemään tollai itselleen :DDdddd enpä usko että ketää tervejärkinen tekee noin." 

Koko ajan ahdistaa ja on paha olla, oot itkenyt niin kauan että lopulta kyyneleitä ei vaan enää tule ja lopulta mikään ei tunnu miltään. Tuttu tunne? Mulle ainakin. Siinä vaiheessa on niin paha olo että asialle on aivan pakko tehdä jotain. Jotkut käyttää huumeita, toiset vetää pään sekaisin alkoholilla, jotkut muokkaa tunnetilojaan lääkkeillä. Jotain on tehtävä että saa pahan olon unohtumaan edes hetkeksi. Joillekkin tää unohtamiskeino on viiltely. Aluksi se on ehkä jännittävää ja vähän pelottavaakin ja näiden tunteiden syrjäyttäessä ahdistuksen ja pahan olon syntyy helpotus. Helpotus siitä ettei tarvitse enää olla ahdistunut ja jollain hullunkurisella tavalla kaikki on hyvin. Paha olo on ohi. Paska juttu on se että helpotusta kestää vaan hetken aikaa. Aivan samalla tavalla kuin päihteissä ja muissa keinoissa saada kipu pois. Ja sittenhän se on pakko tehdä uudelleen. Uusi pilleri, enemmän alkoholia jne.. Ja jokainen näistä keinoista jättää jälkensä kehoon jollain tavalla. Näkyvästi tai ei.

En nyt todellakaan yritä väittää että oon ainut ihminen tässä maailmassa joka tuntee ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita joskus (tai ei mitään ollenkaan), mutta pointti onkin nimenomaan se että aina ihmisestä ei nää päällepäin minkä ongelmien kanssa toinen joutuu elämään. Mulla nää jäljet sattuu olemaan kaikkien nähtävillä kun pidän vaatteita joissa ei ole pitkiä hihoja jne. Ja musta se on ihan okei. Mä koitan olla oma itseni ja se on aivan helvetin vaikeeta koska jotkut tuijottaa mun arpia ja kiertää kaukaa jne. Osa sanoo jotain loukkaavaa päin naamaa tai huutelee perään "vitun angstinen teini!" "jumalauta kato ton käsiä!". Hauska juttu joo, todellakin. Nää arvet on osa mua ja mä yritän kovasti olla oma itseni koska nää arvet ei lähde kokonaan koskaan. En aio näiden jälkien estää mua käyttämästä sellaisia vaatteita kuin haluan ja jos se tarkoittaa sitä että t-paita päällä ihmiset tuijottaa vähän kauemmin niin kai siihen on vaan totuttava.

Täysin asiattomat kommentit sen sijaan on asia erikseen. En ymmärrä mitä kiksejä joku saa siitä että huutelee perään jotain, tai facessa kommentoi kuviin jotain asiatonta. Mielipiteiden ilmaiseminen on täysin okei, Suomihan on vapaa maa ja niin edelleen, mutta joku raja siihenkin pitäisi olla. Ja sen rajan pitäisi löytyä oman pään sisältä, vaikka siellä ei liikkuisikaan muuta kuin silmät.

Tän tekstin tarkoitus EI ole vittuilla ihmisille, huomiohuorata, tai saada aikaan armotonta paskamyrskyä asiasta. Halusin vaan kertoa mun mielipiteen tästä, ja olis kiva jos edes joku tajuais että noi kommentit sattuu oikeesti aivan saatanasti. Uskon että jokainen joka viiltelee/on joskus viillellyt tajuaa ilman noita kommenttejakin että nyt ei oo kaikki okei kun pää sanoo että on okei rikkoa itseään.

I could really use a wish right now

Mä puhun liikaa. Se on mun ongelma. Pitäisi opetella olemaan hiljaa etten satuttaisi muita ja sitä kautta itseäni. Ja ilmeisesti mun pitäisi opetella peittämään suuri osa itseäni vaikka vasta tänä kesänä olen pikkuhiljaa oppinut elämään sovussa sen tiedon kanssa että kaikki ei aina mee niinku suunnittelin. Viikonlopun opetus: pidä se turpasi kiinni niin et satuta ketään.

Tänään muutto toiselle puolelle taloa. Ei kuulosta mitenkään isolta jutulta mutta pistää kyllä vituttamaan kun olen kolmen viikon aikana onnistunut tutustumaan uusiin ihmisiin siellä ja sitten sekin pieni hyvä asia viedään multa pois. Vain koska olen vääränlainen, en tarpeeksi hiljainen, en tarpeeksi näkymätön. No vittu anteeksi.

Ja sitten vielä kehdataan kysyä miksi olen tällainen, mielestäni vääränlainen (juurihan sä sanoit etten kelpaa), en kerro ajatuksiani ääneen (provosoin muka muita puheillani), en viitsi pitää shortseja vaikka olisi kuinka kuuma (hyi noita sun arpia) ja kun lopulta saan tarpeekseni ja ilmaisen mielipiteeni liian räväkästi kaikki onkin taas mun syytä.

Rankat työt vaatii rankat huvit

Lähdin torstaina tän näköisenä kaupungille kavereiden kanssa

 Ja heräsin seuraavana aamuna sairaalasta tän näköisenä. Mikä meni väärin?

Hukkasin toisen huulikorun jossain vaiheessa eli sain heittää hyvästit snake bitesille. Sad story.