Matkalla kadotukseen

Mä olen varmasti ennenkin kertonut blogissa mun tarpeesta muuttaa itseäni. Kai se on jonkinlaista itsensä etsimistä tai jtn muuta paskaa, mutta se vaan on tehtävä aina silloin tällöin ihan helvetin usein. Hiukset vaihtaa väriä ja pituutta yleensä kerran kuukaudessa ja koko ajan keksin uusia lävistys ja tatuointi ideoita. Mun hiukset on ollut perus blondit monta kertaa, joskus punaiset, joskus violetit, ruskeet, melkein mustat jne. Aikalailla kaikki mitä perus kaupoista löytyy, shokkiväreihin kun en oo sen pahemmin sekaantunut. Vielä ainakaan. Nekin on harkinnan alla. Tai no, vitut mä yleensä mitään ehdi harkita vaan heti kun saan ajatuksen päähäni mä toteutan sen samantien. Tällä hetkellähän yritys on saada hiuksista vaaleat, nythän ne on vitun rasittava valkoisenkeltaisenoranssin sekoitus. Sivusiilikin lyheni aika reilusti tässä muutama päivä sitten.

Anygays, tänään näytin suhteellisen paljon normiteiniltä (normiteini itsessäänhän on aika vitun laaja käsite kun kaikki ei enää ole niin rajoittuneita, mutta u got my point, toivottavasti) koska meillä kävi sukulaisia ja äiti esitti sellaisen toiveen että yritän olla aiheuttamatta sydänkohtausta kenellekään.

About tältä mä siis näytin vielä aamupäivällä. Ennen hiuslakkaa ja meikkejä. 

Vähän huulipunaa ja hiuslakkaa ja peilikuva miellyttää taas vähän enemmän. Ainakaan tältä en oo näyttänyt ennen. Ehkä jaksan katsella itseäni hetken aikaa tän näköisenä?

Tosin nyt kun lähdin tälle tielle mä kävin ostamassa uuden hiuslakan että saan hiukset kunnolla pystyyn. Fiilistelin bon jovii kaverin kaa ja revin hiuksia pystyyn lakan avulla samalla kun poltin röökiä. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei vissiin ollut kauheen fiksua heilua lakkapullon kanssa musiikin tahtiin samalla kun naaman eessä on jotain palavaa. Nojaa, ei sillä oikeestaan oo vittuakaan väliä.

Ja joo, koitettiin olla söpöi Nirpun kaa mut kai siinäki tuli pieni fail. Mut onko silläkään nyt niin paljoo väliä kun mulla on paras pikkusisko? 

If you can't be happy at least you can be drunk

"Kato mitä mä teen, seuraa mihin mä meen

Pystyn tekee tän niin et mua ei saada kii

Mä sain tarpeeksi viihteestä, nyt ollaan viihteellä

Juomat ilmaan"

Elämäni sekavimmat kaks vuorokautta. Älkää ikinä nukkuko jonkun koulun pihalla täysin vieraassa paikassa betonilattialla, tulee vähän kylmä. Älkää myöskään tehkö lävistyksiä kännissä. En kyllä suosittele myöskään ladossa alkoholin nauttimista, varsinkaan jos siellä on neuvostoliiton aikainen kidutusväline, vähän creepyä. Tosin mitään edellä mainituista ei olis tapahtunut jos suunnitelmat olis ollut kunnossa, mutta väliäkö sillä, helvetin hauskaa oli. Ei mulla muuta.

But if there's a pill to help me forget god knows I haven't found it yet

"Can't see the silver lining, from down here on the floor

And I just keep on trying, but I don't know what for"

Hengaan pihalla vaalennusväri päässä rööki kädessä ja kahvimuki toisessa. Musiikit täysillä, toivottavasti naapurit ei tule valittamaan. On kai ihan viisasta elää päivä kerrallaan, mutta mä koitan pysyä kasassa edes tunnin kerrallaan hajoomatta. Onneksi tänään saa vähän omaa lomaa tästä kaikesta. Pari päivää auttaa kummasti unohtamaan kaiken. Toivottavasti tää suunnitelma ei kuse kauheen pahasti etten löydä itseäni taas jostain paikasta missä en haluaisi olla.

I've tried everything to get away

Vanhoja kuvia, taas muutama päivä sairaalassa, tupakkaa, yksinäisyys, mielettömyys.

Nyt nukun.

Mikä on ihmisen virka sitten kun ylämäki loppuu pystyseinään ja toteaa ettei löytänyt asiaa jonka edestä taistella tai kuolla?

"Mä en oo kunnos, joka päivä on painajaista,

samanlaista en erota perjantaita maanantaista,

mikä mua vaivaa, oonks mä laiska vai sairas,

ja ku aikas katot mua, huomaat vaihtavas paikkaa"

Valokuvausta, vesisadetta, kahvia ja ystäviä. Kai tätä voisi kutsua ihan hyväksi päiväksi.

Tänään moni on kertonut mulle kuinka ylpeä on musta kun sain kirjoitettua ja julkaistua tuon edellisen tekstin, ja se on musta hyvin hämmentävää. On helppoa näyttää maailmalle kuinka rikki on, kuinka saatanan pahasti elämä joskus kohtelee, miten joskus on yksinkertaisesti niin paskana ettei vaan pysty toimimaan. Vaikea osuus on päästä yli siitä, "parantua". Toki on hienoa, jos osaa hakea apua ongelmiinsa, mutta se ei riitä jos ei ole valmis itse tekemään asioille jotain.

Ei teidän vielä kuulu olla ylpeitä musta.

Lost between Elvis and suicide

Kameran kuvasaldoa ajalta huhti-toukokuu. Aika säälittävä määrä kuvia, laadusta puhumattakaan, mutta muuta ei ole. En ole jaksanut kantaa kameraa mukana oikein missään ja vielä vähemmän oon jaksanut näyttää ihmiseltä. Aika on kulunut nukkumalla, lintsaamalla, juomalla, ja yllättävää kyllä, olemalla onnellinen. Toukokuu on varmaankin ollut mun elämäni parasta ja samalla pahinta aikaa.

Sitten mä jouduinkin sairaalaan vähäksi aikaa, eikä siellä saanut käyttää kameraa joten jouduin tyytymään puhelimen kameraan. Varautukaa pikselimössökuviin.

Tän postauksen kuvia katsomalla ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen miksi mä olin sairaalassa. En pahemmin ala sairaskertomuksia tässä luetella, mutta sen verran kerron että tuolla tuli tällä kertaa vietettyä aikaa vajaat kaksi viikkoa ja auttoihan se kummasti kun sai taas ajatukset kasattua jne. Ensimmäinen viikko oli kyllä yhtä helvettiä kun ikävä ihmisiä oli kamala ja armoton vitutus iski viimeistään siinä vaiheessa kun tajusin että muut oli ulkona ryyppäämässä päättäreinä ja mä olin lukittuna neljän seinän sisään. No, oli mulla pepsi maxia, eli ei se ilta kauhean huono ollut. Muutamaan ensimmäiseen päivään en päässyt ulos, joten oli pakko keksiä jotain muka kehittävää toimintaa sisällä. Päädyin piirtelemään jotain turhaa ja lukemaan twilight kirjoista kaksi ensimmäistä (ja tottakai addiktoiduin kahvista vielä pahemmin kuin sairaalaan mennessäni, eihän siellä ollut muuta tekemistä kuin kahvin juominen).

Viimein kun pääsin ulos mielessä oli vaan tupakka, joten en pahemmin viitsinyt panostaa ulkonäköön. Eihän mua kukaan katselis kun kulkisin huppu päässä kaikkialla. Muutenkin päällä oli yleensä poikaystävältä pöllityt vaatteet tai jotain mikä ensimmäisenä sattui eteen osumaan.

Ja juu, pari pakollista ruusuheru kuvaa kun muru tuli käymään moikkaamassa ja oli ihana ja toi kukkia. Pienet naurutkin sain revittyä myöhemmin kun hoitajat väsäsivät ruusuille kauniin maljakon limsapullosta, siellä kun ei jostain kumman syystä saanut olla lasimaljakoita.

Nyt tuli kyllä niin sekavaa tekstiä että on pakko nauraa. Sekava postaus on hyvä lopettaa sekavalla mutta ihan loistavalla biisillä joka on soinut mulla päässä koko illan.

You can't buy happiness. That's why you have to steal it.

Mä haluan vapautta ja rahaa ja kesän. Mä haluan olla onnellinen. Mun "vapaus" loppuu viikon päästä ja silloin on aika ottaa vastuuta asioista mitä olen parin kuluneen viikon aikana tehnyt ja jättänyt tekemättä, enkä oikein tiedä miten mun elämä jatkuu siitä. Mä en tiedä mistään mitään ja kaikki on suurta kaaosta mun pään sisällä.

Kamala tatska- ja lävistyskuume. Tarve muuttaa itseäni taas jotenkin, mutta sisäinen muutos on aivan liian vaikeaa kun ajatukset on näin solmussa enkä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja ulkoiseen muutokseen tarvitsen rahaa ja ideoita. Tällä hetkellä tahtoisin olla mitä tahansa muuta kuin se mitä nyt olen.

 

Asenteeni on perseestä.

You know I'm ill, so hit me like a man and love me like a woman

Mä olen nukkunut paljon, lukenut vähän, koulun eteen en ole tehnyt paskaakaan. Väsyttää ihan liikaa, ei jaksa ei huvita ei kiinnosta. Ei vaan pysty kykenemään. Ei ei ei. En jaksa.
Luulen että ensi viikosta tulee vielä pahempi kuin tästä. Tulevaisuus pelottaa, vaikka tuntuu siltä ettei mulla sellaista olekaan.

Pian on kesä ja mun täytyy pitää farkkuja.

Kädetkin vammaa.

Vaikka tulee naarmuja ja syvempiä haavoja tää ihmeellinen maailma silti rakastaa sua

"Mä käytän aika harvoin huutomerkkiä, 

muttei se tarkoita,

että nämä mietteet olisivat mitään kuiskauksia.

Usein mä huudan sisälläni lasit säröille,

muttei sitä kukaan päälle päin huomaa.

Eivätkö he kuule,

mitä mulla on sanottavana?

Eivät ymmärrä?

Vaikka mä olen pelkkää huutoa koko raato,

i pisteen alla?

"Sinähän olet vielä niin nuori,

sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet ja elämä edessäsi.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy ja pää pystyyn nyt."

Tämä totuus päin naamaa sattuu aivan saatanasti.

Eivätkö he todellakaan tajua,

että mä ihan todella olen peloissani?

Kuvittelevatko ne että mä lystikseni tässä kylmässä suossa pulikoin?

Niillä ei ole aavistustakaan,

miten armottomasti mä joudun ruoskimaan itseäni joka aamu päästäkseni edes ylös ja liikkeelle.

Tekisivätpä itse perässä,

kävisivät saman läpi,

ryömisivät itse tähän saatanan hukkaputkeen viisauksiaan levittelemään:

tahtoisin nähdä, 

miten helvetin paljon siistimmin tästä muka voisi suoriutua."

-Tuija Kiuru

Nykyään olen jaksanut hymyillä aika paljon ja olla jopa onnellinen. En niin onnellinen että olisin jaksanut kuluneen kuukauden aikana jaksanut päivittää tätä blogia, tai vain ehtinyt, mutta toivottavasti tähänkin tulee muutos lähiaikoina. Vielä todiste onnellisuudestani, hymykuva! Näitä saan harvoin otettua.

Tommia ei kiinnosta

Liikaa kahvia, angstia, hiustenleikkuusaksia, yritys tehdä historian essee sekä jumalaton nälkä. Vittu mikä päivä. Tosin olihan tässä yksi piristys, nimittäin joku random vanha äijä bussipysäkillä..

...Vuoden naurut :D

Mutta joo, hiuksia leikkelin taas hiukan mutta niistä ei tuu kuvaa nyt koska öäöäöää. Vitusti liikaa kahvia ja ajatuksia. Samaten vitutusta ja Robinia koska eräällä kusipäällä on sen biisi soittoäänenä. Tekisi mieli leikata kaikki hiukset pois ja seota taas.