Mikä on ihmisen virka sitten kun ylämäki loppuu pystyseinään ja toteaa ettei löytänyt asiaa jonka edestä taistella tai kuolla?

"Mä en oo kunnos, joka päivä on painajaista,

samanlaista en erota perjantaita maanantaista,

mikä mua vaivaa, oonks mä laiska vai sairas,

ja ku aikas katot mua, huomaat vaihtavas paikkaa"

Valokuvausta, vesisadetta, kahvia ja ystäviä. Kai tätä voisi kutsua ihan hyväksi päiväksi.

Tänään moni on kertonut mulle kuinka ylpeä on musta kun sain kirjoitettua ja julkaistua tuon edellisen tekstin, ja se on musta hyvin hämmentävää. On helppoa näyttää maailmalle kuinka rikki on, kuinka saatanan pahasti elämä joskus kohtelee, miten joskus on yksinkertaisesti niin paskana ettei vaan pysty toimimaan. Vaikea osuus on päästä yli siitä, "parantua". Toki on hienoa, jos osaa hakea apua ongelmiinsa, mutta se ei riitä jos ei ole valmis itse tekemään asioille jotain.

Ei teidän vielä kuulu olla ylpeitä musta.